Kevättä rinnoissa tuntuu olevan muillakin kuin kirjoittajalla. Pietarsaaren kisat menivät nimittäin Tonyn osalta pääosin kuono maassa, liekö JKF:n tyttökoirien ansiota? Yleensä Tony kerää kierroksia jo hyvissä ajoin ennen starttia, mutta nyt herralla ei tuntunut olevan harmainta hajuakaan missä oltiin ja mitä varten. Onni puolestaan oli täysin tilanteen tasalla, tapansa mukaisesti hieman ylilatautuneena.
Rauno Virta oli laatinut mukavanoloiset radat kolmosille. A-radan rakennusta katsellessa sai helposti käsityksen, että radan alkupätkä olisi erityisen helppo: kolme peräkkäistä hyppyä suorassa linjassa ja siitä puomille. Totuus alkoi paljastua kun esteiden numerointi alkoi. Kakkos- ja kolmoshypyt tehdäänkin takaakiertona, tyypillistä kolmosten rataa siis tiedossa. Hieman samanlaista starttia oli harjoiteltu Jenni Leinon kurssilla muutama viikko sitten, joten ohjauskuvio oli kyllä hyvin selvillä.
Tonyn kanssa olimme lähtölistassa kolmansia. Lämmittelyt oli tehty, ja ohjaaja omasta mielestään varsin hyvässä viretilassa. Tonyn virittely oli aiemmin mainitusta syystä todella vaikeaa, ja vasta siinä vaiheessa kun lähtövuoromme tuli, se havahtui sulotuoksujen maailmasta todellisuuteen. Lähdön alkukieputukset sujuivat suunnitelmien mukaan. Voisi jopa sanoa, että "harjoiteltu kuvio". Kiitos Jenni! Ja siihen se lento sitten loppuikin. Tai oikeammin: siitä se lento vasta alkoikin. Puomin alastulosta nimittäin. Kaikki viime kuukausien työ on kadonnut kuin tuhka tuuleen Tonyn pääkopasta. Kaveri pysähtyy täsmällisesti juuri ennnen kontaktipinnan yläreunaa, vilkaisee minua, ja HYPPÄÄ, BEIBI HYPPÄÄ! Ranella 5 sormea pystyssä ja ohjaaja seisoo paikallaan järkyttyneenä ja ihmettelee, että kuinka tässä taas näin kävikään? Ja koira paahtaa täysillä jo kohti seireenimäisesti kutsuvaa putkea, vaikka tarkoitus oli kyllä jatkaa aivan jonnekin muualle.
Onnin A-startti ei edennyt ihan niinkään pitkälle. Paikka -käskyllä koira aloilleen, sitten reipasta kävelyä aloitusasemiin kakkosesteen taakse. Paitsi, että siinä vaiheessa kun olin hädin tuskin ehtinyt kävellä lähtölinjan ohitse, oli koira jo suorittamassa kakkoshyppyä. Arvatenkaan se ei ole vielä oppinut lukemaan numerokylttejä, joten takaakierto jäi tällä kertaa haaveeksi. Otettiin sitten harjoituksen vuoksi osa loppuradasta. Mitähän sitä keksisi paikallaan pysymisen vahvistamiseksi? Pitäisikö taas alkaa kantaa kylmästi jauhopää ulos radalta, elleivät varaslähdöt lopu?
B-Radan alku ei ollut ihan yhtä kinkkinen kuin ensimmäisellä radalla, mutta omat kommervenkkinsä tälläkin radalla vaikutti olevan. A-rata oli nyt nollattu mielestä, ja erään kanssakilpailijan kanssa lyötiin kättä päälle, että nyt tehdään näyttävä comeback.
B-rata oli Tonylle taas yhtä sekoilun juhlaa. Ensin impataan tyttötuoksuilla nuppi täysin sekaisin, niin että se raukka ei tällä kertaa vielä edes lähtöön asetuttaessa oikein tajunnut missä ollaan, vaan koko ajan nuuhkittiin maata ja pyörittiin kuten hyötymarja... no niin, tiedätte kyllä missä. No sinnehän jäi nuuskimaan sillä aikaa kun meikäläinen käveli starttiasemiin. Tällä kertaa startissa piti mennä kaksi hyppyä suoraan, sitten takaakierto ja tiukka käännös oikealle. Yleensä Tony hakee takaakierrot hyvin, mutta tällä kertaa en saanut sitä irtoamaan takaakiertoon ja lähdin itse liikkumaan hieman liian aikaisin, joten tuli vedettyä koira esteen ohitse ja hyppy väärään suuntaan. No, oma moka, joten ei auttanut muuta kuin jatkaa kisanomaisesti eteenpäin. Kunnes tuli A-este. Ja Lentävä Aussi. Ja kohahtava yleisö. Tonylle siis tuloksena 2 x HYL, ja mukavat muistot Jeppiksen tytöistä.
Sitten viimeinen rypistys ja näytön paikka. Onni otti taas hieman varaslähtöä, mutta ehdin kuitenkin hyvin heittämään sen takaakiertoon. Sitten täysillä putki - hyppy -pituus ja A, jonka kontaktipintaa tultiin tällä kertaa ihan vauhdikkaasti hyvän matkaa alaspäin. Olisiko jotain siis jäänyt korvien väliin? Kepit sai tällä radalla suorittaa kummasta suunnasta halusi, samoin seuraavan putken. Näin myös tehtiin: keppien suoritustavan määräsi ohjaaja, putken koira. Pari kieputusta, putki ja... keinu. Olen 100% varma, että koiran etutassut tulivat keinun kontaktille. Olen myös varma, että ne olivat kontaktilla vielä silloin kun keinu osui maahan. Mutta sitten Onni jostakin syystä hyppäsi alas kontaktin sivulle. Ehkäpä tärähdys sattui liikaa sen hentoisiin tassuihin? Videolta tätä on jälkeenpäinkin kelattu, ja mielestäni se ei ollut femman arvoinen suoritus, mutta tuomari näki asian toisin.
Itse en tuomaria siinä tilanteessa nähnyt, enkä siis vielä siinä vaiheessa ollut tietoinen keinulta tulleesta femmasta, vaan kirmasimme Onnin kanssa täysillä kohti maalilinjaa. Aika alle ihanneajan, mutta mielessäni jokin kalvoi, enkä vielä uskaltanut tuuletella. Olin näet varma, että jokin matkalla rymistellyistä rimoista olisi tullut alas. Totuus valkeni muutaman sekunnin kuluttua: rimat pysyivät paikallaan, mutta keinulta femma. Vaikka nollatulos jäi tälläkin kertaa kovin pienestä kiinni, pieni valontuikku saattaa paistaa tunnelin päässä. Ehkä hieman eilistä kirkkaammin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti