Olimme Onnin kanssa viime viikon perjantai ja lauantai seuramme järjestämällä tokokurssilla, jonka kouluttajana toimi Pipa Pärssinen. Pipahan on meidän yksi lempikouluttajista, Pipan opeilla ollaan opeteltu naksun käyttö ja nouto (jonka suhteen olin jo melkein luovuttanut toivon) :)
Perjantaina meillä oli yksilötreeniosuus ja lauantaina oli sitten erilaisia ryhmätreenejä. Perjantaina otimme ensimmäisenä - yllätys, yllätys - tunnaria. Saimme neuvon palata takaisin haistelun opettamiseen ts. opetetaan nyt kunnolla Onnille, että tunnarikapulat pitää haistella. Onhan Onni haistellutkin niitä, mutta aika huolimattomasti... Käyttöön otetaan siis verkko ja laitetaan tunnarit sinne alle, jotta Onnilla ei ole mahdollisuutta nostaa yhtään niistä. Merkataan sitten naksulla oikean haistelusta. Nyt pitäisi siis olla aktiivinen ja treenata tätä tosissaan, verkkoa onneksi löytyi kotoa.
Toisena otimme sitten kaukokäskyjä, kun Onnihan liikkuu niissä varsinkin mennessä seisomisesta maahan. Liikkumista ei tapahdu, kun minä olen lähellä, mutta kun etäisyyttä tulee, niin pieni koira liikkuu. Itse asiassa Pipa oli sitä mieltä, että siirtyminen on aika vähäistä (n. 5 cm/maahanmeno), että hän antaisi sen Onnin ruumiinrakenteella (mäyräkoira) anteeksi! Olin yllänyt tästä, koska olen aina pitänyt Pipaa tosi tarkkana. Saimme, tai minä sain, kuitenkin käskyksi miettiä omia käsiapuja käskytyksessä, jotta ne olisivat mahdollisimman samanlaisia sekä treeneissä että kotona.
Ryhmätreeneissä teimme paikalla istumista, makaamista, askelsiirtymiä, kääntymisiä ja varmasti jotain muuta mitä en enää muista... Askelsiirtymiin vasemmalle saimme vinkkejä, miten tehdä ne paremmin. Oli helppoa, kun toinen näytti ihan askel askeleeltä, että mitä tehdä. Ja sitten Pipa sanoi, että kun koiraa palkkaa treenatessa paljon askeleista ja/tai käännöksistä, niin tämä voi sitten ilmentyä kokeessa ääntelynä näiden kohdalla!! No joo, selvispä sitten tässä vaiheessa sekin, miksi Onni aloittaa näissä koetilanteessa ääntelyn, tosi kiva :( Eli palkkaamiseen on nyt tosissaan kiinnitettävä huomiota.
Kurssin loppuun oli varattu aikaa vielä keskustelulle, mikä oli muuten tosi hyvä. Kysyin sitten Pipalta hänen mielipidettään Onnin piippailusta. Pipa tuumasi, että kyllä hän Onnille evl:ssä antaisi keltaisen kortin, mutta ei enää punaista ellei ala haukkumaan. Huh, miten iso kivi pyörähti pois sydämmelta, vaikka en kyllä jaksa uskoa siihen, että päästäänkö me ikinä evl:n asti. Onnin kanssa saimme neuvoksi treenata paljon liikkeiden aloituksia ja palkka sitten vaan siitä, kun Onni odottaa nätisti hiljaa ja itse liikettä ei sitten välttämättä tehdäkään.
Hyvä kurssi vaikka en nyt jaksa kaikkea antia kirjoittaa ylös :) Treeneistä olisi sitten myös kirjoiteltavaa, mutta niistä enemmän toisella kertaa, ollaan Tonyn kanssa aloitettu myös tunnarin opettelu. Että voitte vaan arvata tulleiden tulitikkujen määrää... ;)
maanantai 30. heinäkuuta 2012
torstai 19. heinäkuuta 2012
Videoita Vöyrin tokokokeesta
Tässä sitten muutama Onnin tokovideo Vöyrin tokokokeesta 4.7.2012. Eikä sitten naureskella meille!
Ensimmäisenä seuraaminen, jossa kuvaaja ei ollut vielä aivan tehtäviensä tasalla eli kuvaus ei ala alusta. Alkaa juuri siitä kohtaa, kun oli ensimmäiset askelsiirtymät ja Onni päätti ystävällisesti "ilmoittaa" asiasta...
Sitten liikkeestä istuminen ja nollattu ruutu-yritys. Ja vielä hyppynouto ja meidän kympin metallinouto. Muut videot saavat sitten jäädä arkistoon ;)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Kokkolan yötokokoe 7.7.
Käytiin sitten Kokkolassa yötokokokeessa 7.7. ja juu, olisi voinut jättää väliin... Tuomarina oli Allan Aula ja Onnin käyttäytyminen oli jotain aivan yllättävää. Eli kun yleensä meidän ongelmana on ylivire, niin nyt koira oli aivan flegmaattinen. En tiedä mikä siihen vaikutti: keskiviikon koe? kahden päivän helle? väsymys? Pisteitä saatiin siis huimat 113. Keskiviikon hyvä ysin arvoinen seuraaminen vaihtui hajujen perässä haahuilun kautta nollaan :( Eli ei sen suurempia analyysejä tästä kokeesta. Videolla taitaa olla myös taltiointia, mutta en ole viitsinyt katsoa niitä.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Voihan voi...
Eilen oltiin siis Vöyrillä yötokokokeessa, tuomarina Juha Kurtti, meille ei tällä(kään) kertaa tulosta, pisteitä 187. Tässä kootut selitykset:
Paikalla makuu 10: alussa odottaessa piippailivat kilpaa vieruskaverin kanssa, mutta lopetti heti, kun käskin maahan. Ilmeisesti rauhallinen paikalla olo.
Seuraaminen taluttimetta 9: oli minun makuun vähän liian etäällä, haukahti ekoja askelsiirtymiä aloitettaessa (miten niin liikaa kierroksia...), teki kaikki perusasennot (jee!!), toinen täyskäännös huono/teki voltin. Tuomari antoi kyllä söpöysterrieripisteitä, en toki valita ;) Ei tuntunut täydelliseltä seuraamiselta, mutta ei näyttänyt niin pahalta videolta.
Istuminen 9: istui, mutta ennakoi sen liikkurin käskystä, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt jäävissä. Nuuski maata, kun palasin luokse, mistä tuomari huomautti.
Luoksetulo 5: piippaili kun jätin odottamaan. Otti varaslähdön luoksetulosta, ei pysähtynyt seisomaan, mihin annoin sitten turhaan toisen käskyn (tuomarikin huomautti, että ei kannata...). Maahanmenon teki.
Ruutu 0: lähti hyvällä vauhdilla ruutuun, mutta pysähtyi sitten juuri ennen ruutua ja palasi minun luokse :( Uusi yritys, mutta ei lähtenyt kuin pari metriä. Harmitti kyllä, sillä treeneissä ruutu on mennyt nyt tosi hyvin.
Hyppynouto 7: lähti hyvin hakemaan, toi kapulan pitäen kiinni laidasta, vähänkö jännitti, että se kolauttaa sen hyppyyn palatessa! Tiputti sitten kapulan minun viereen, mutta nosti sen ylös noutokäskyllä ja luovutti sen sitten, perusasento oli aika takana.
Metallinouto 10: täydellinen :)
Tunnari 0: odotti hiljaa vierellä tunnareiden laiton ajan, mikä oli edistystä! Mutta toi tietenkin väärän, ei edes haistellut kunnolla...
Kaket 5: liikkui eteenpäin ja toiseksi viimeisen istumisen valui heti maahan.
Kokonaisvaikutus 10: :) Tuomari tykkäsi meidän yhteistyöstä ja oli vaikuttunut Onnin tekemisen innosta. Käski laittaa yli-innokkuuden kuriin, niin tulee kuulemma hyvää jälkeä ja teemme monta muun rotuista kateelliseksi.
Pakkohan sitä on oltava pettynyt tulokseen, mutta paljon hyvää sieltä kuitenkin löytyi. Esimerkiksi kaikki perusasennot tehtiin ja se on paljon se! Piippailu ei ollut pahinta mahdollista laatua, mutta piippaili kuitenkin. Ihana poikkeus oli tunnarin hiljaisuus. Eli ehkä se tästä hiljalleen... Videokuvaa olisi kisoista, mutta en tiedä viitsinkö laittaa niitä julkisesti nähtäville, pitää vielä miettiä ;)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Viimeistelytreenit
Ehkä otsikko pitäisi olla kysymysmerkillä. Ajoimme päivän etelä-Suomesta, sitten pikaisesti kodin kautta treeneihin, koirilla oli hiukan ylimääräistä virtaa treeneissä...
Onnin kanssa olemma kuitenkin vielä tänään menoissa yötokokokeeseen, meidän luokka aloittaa klo 22.15 eli kai nämä oli sitten viimeistelytreenit Onnille. Teimme kokeenomaisesti ensin paikkamakuun kentän laidalla, kun toinen koirakko teki oman osuutensa. Sen jälkeen otimme kokeenomaisesti luoksetulon, ruudun ja liikkeestä istumisen. Paikallaolo oli hyvä, ei piippailua, kun sai maata yksin. Sen jälkeen luoksetuloa saimmekin hinkata... Onnihan nosti heti kierrokset ylös eikä malttanut kuunnella minun käskyjä, vaan otti varaslähtöjä liikkurin käskytyksistä. Kolmas kerta vasta onnistui, pysähtymiset olivat aika hyviä, itse olin ehkä taas vähän hitaasti liikkeellä. Sen jälkeen ruutu, kierrokset olivat taas korkealla, joten Onnin piti haukahtaa (!) ruutuun lähtiessä. Vauhti ruutuun hyvä, pysähtyminen ja maahanmeno heti ensimmäisellä. Loppuosan tein vaan niin, että palasin ruutuun palkkaamaan Onnin. Liikkeestä istuminen meni hyvin, toivotaan, että tänään onnistutaan siinä, nimimerkillä en halua tyhmiä pistemenetyksiä.
Tonyn kanssa saimme sitten ottaa mitä haluttiin, koska meillä ei ole koetta tulossa :) Eli teimme muutaman ruutuun lähettämisen niin, että liikkuri vei alustan. Ensimmäinen lähetys meni ihan höseltämiseksi, kun välillä oli A ja puomi (oi kontaktit, mun lempparii) ja sitten piti ihmetellä ruudun merkkejä ja vain höseltää yleisesti. No, ei kun uusi yritys niin, että kävimme yhdessä katsomassa namialustaa. Nyt sitten ruutuun pingottiin suoraan ja vauhdilla :) Pari onnistunutta toistoa ja sitten vielä jäävät liikkeet peräkkäin kokeenomaisesti. Ja nyt osattiin kyllä erotella.
Toisella kierroksella Onnin kanssa teimme metallihypyn, joka meni heti ensimmäisellä kerralla täydellisesti eli ei toistoja. Lisäksi otimme hiukan metallin pitotreeniä. Tonyn kanssa kokeilimme ensimmäistä kertaa hyppynoutoa. Lähtö ja kapulan haku menivät hyvin, palauttaessa ekalla kerta kiersi esteen. Sen jälkeen varmistimme palautusreitin eli laudat laidoille ja sitten minä houkuttelin vielä oikeaa palautussuuntaa. No, toisen tai kolmennen toiston jälkeen Tony tajusi hyppynoudon idean :) Palautusasentoa emme vielä ottaneet, mutta se onkin se meidän murheenkryyni muutenkin...
Eli summa summarum, hiukan jännittää illan koe Onnin kanssa, kierroksia ilmiselvästi riittää... Tonyn kanssa ollaan nyt kokeiltu hiukan melkein kaikki voittajaluokan liikkeitä ja kyllä ne sieltä näemmä tulisi esiin treenillä ;) Tunnarista ei puhuta tällä kertaa sanaakaan kummankaan koiran yhteydessä, sen kanssa treenit meillä vielä jatkuu...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)