maanantai 12. helmikuuta 2018

Vuoden rally-tokoaussi

Suomen australianterrierikerho ry:n vuoden 2017 vuoden rally-tokoaussi:



Vuoden tokoaussi-sarjassa olimme neljänsiä. Ja kyllä se mun pieni "pönöttäjä" pärjäsi ihan hyvin näyttelysarjassakin vaikka se onkin meille aivan täysin sivulaji :)

perjantai 2. helmikuuta 2018

Treeniä, treeniä...

Olemme yrittäneet olla viimeisten kuukausien aikana ahkeria treenaajia. No, joulun aikana tuli taukoa, mutta se oli vain hyvästä. Viime viikonloppuna olimme Kauhavalla Krista Karhun rally-tokokoulutuksessa ja sitä edellisenä viikonloppuna Vaasassa Tytti Junton tokokoulutuksessa. Niin, ja kokeiltiinhan me Sporttirakin nettirallyvalmennusta, jossa Krista oli koutsina. Eli mistähän sitä aloittaisi...

Aloitetaan siitä nettivalmennuksesta. Se koostui alkutasovideosta (käytin tässä meidän RTK3-videota), treenivinkeistä, kyselytunneista ja loppuvideosta. Itse en saanut kyllä kurssista kaikkea irti ihan omien kiireiden vuoksi ja se menee ihan täysin maan piikkiin, mutta tulipa kokeiltua tuotakin :) Krista on yksi mun suosikeista rally-tokorintamalla kuitenkin. Jos kurssista vetäisi yhteenvedon, niin ehkä meidän osalta voisi sanoa, että paljon pientä treeniä tarvittaisiin... Koira osaa paljon, mutta sen pitää myös häslätä terrierimäiseen tyyliin välillä. Minä olen myös tietyissä avuissa kiinni, joista pitäisi päästä eroon.

Tytin tokokoulutuksessa olimme sitten viikonloppuna molempina päivinä, treeniohjelmassa oli lähinnä seuraamista. Toko kuitenkin koostuu niistä perusasioista eli sieltä lähdetään. Lisäksi otimme myös noutoa ja tunnaria, joista varsinkin tuota jälkimmäistä pitäisi lähteä nyt oikeasti viemään eteenpäin! Kyllä se tästä :)

Kristan rally-tokokoulutuksessa meillä oli sitten treeniaiheina edessä peruuttaminen ja merkki. Edessä peruuttamisesta kysyimme vinkkejä jo nettikoulutuksessa, mutta nyt haimme vahvistusta. Eli ennen kaikkea itseltä pois turhat epäuskot peruuttamisesta, koira kyllä osaa peruuttaa, sen tekemiseen pitää vaan luottaa. Ja itsellä mitata se peruutusmatka, niin ei ala miettimään sitä kolmea koiranmittaa rajana/vaatimuksena. Peruutus saa olla pitempi, se ei ole virhe. Ja sitä kannattaakin treenata pitempänä! Mun käsiapu vaikuttaisi Metkan kohdalta ihan turhalta eli silloin käytän vain suullista käskyä. Oman pään pitää olla aika "kylmä" tuossa peruutuksessa, että minä maltan "vaatia" siitä riittävän pitkän. Ja palkka aina liikkeestä, ei pysähdyksestä. Lisäksi pitää muistaa se, että jos koira peruuttaa, mutta vinoon, niin palkataan silti, koska ei koira ymmärrä hyvää (se peruutti) ja huonoa (vinous). Palkka on silloin toki huonompi eli vain pelkkä nappulanami tai kehu. Ei voi kehua ja moittia samaan aikaan.

Krista piti treenien välissä myös hyvän luennon rally-tokon sudenkuopista. Ja korosti niiden perusasioiden treenaamista. Krista oli joskus laskenut, että rally-toko koostuu 11 perusasioista, jotka ovat perusasento, seuraaminen (jossa myös vauhdinmuutokset), käännökset (oikeaan ja vasempaan), istu, seiso, maahan, eteentulo, takanpäänkäyttö, pyörähdys, kääntyminen ohjaajaan päin ja edessä peruuttaminen (nämä siis minun kirjaamina ylös!). Näinhän se on. Vahvistaa vaan omaa uskoa perustaitojen treenaamisesta. Toki tekniikkaakin pitää osata, mutta se ei hyövytä ilman perustaitoja.

Maanantaina oli sitten meidän rallyn rataatekevien treenivuoro ja koska minä vein radan, niin vuorossahan oli mestariluokan rata :) Metkahan toki häsläsi, mutta yllätti myös minut positiiivisesti! Eli edessä peruuttaminen oli aivan loistava! Minä maltoin odottaa ja käskyttää vain suullisesti... Myös puolenvaihto edessä oli mahtava! Ihan kuin Metkalla olisi sen kanssa syttynyt lamppu, että näin se tehdään. Yksi Metkan suosikeistahan on puolenvaihto jalkojen välistä eli yleensä tietyissä liikkeissä joudun, kuten tässä, olemaan erittäin tarkka, ettei Metka luikahda toiselle puolella jalkojen välistä. Nyt sitä yritystä ei ollut hyvä! Radalla oli myös putki ja oli sanomattakin selvää, että se on meille suuri haaste... Se on nimittäin kaikista suurin Metkan suosikki eli voin kertoa, että putken kanssa riittää vauhtia :)