tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ilmoittautumisia...

Minulla on joko liikaa aikaa tai muuten päässä viiraa, sillä olen ilmoittanut itseni seuraaviin:

- 6.-7.4. Seinäjoella pidettävälle tokon liikkeenohjaajakurssille. Eilen tuli materiaali ja saman tien alkoi jännittämään ;)
- 25.5. Imatralle terriereiden tokomestiksiin Onnin kanssa. Tietää paljon autossa istumista, mutta mitäpä muuta sitä tekisi...

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Toko-kisakauden avaus


Eilen sitten aloitettiin tämän vuoden toko-kisakausi noin puolen vuoden tauon jälkeen. Tavoitteet oli toisaalta korkealla, koska tiedän koirien osaavan asiat; toisaalta suuria odotuksia ei ollut, koska viime aikoina treenit oli jäänyt väliin töiden ja sairastelun vuoksi. Lisäksi Onnin viretila on aina suuri kysymysmerkki. Tonylla tavoitteena oli se viimeinen 1-tulos ennen tokosta eläköitymistä, mutta Tony oli selkeästi sitä mieltä, että ei tässä minnekään eläkkeelle vielä mennä ;)

Kisat aloitettiin siis Tonyn kanssa avoimella luokalla, tässä liikkeet pisteittäin:

-          paikalla olo 8: ei voinut mennä maahan ensimmäisellä käskyllä (tämä sama leimasi sitten koko koetta), toisella käskylläkin valui ylihitaasti maahan. Itse paikalla makuu oli ollut hyvä ja rauhallinen, nousi sitten istumaan (!) juuri kun palasin koiran viereen.

-          seuraaminen 7: no joo, ihan tyypillistä Tonya…

-          maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0: istui…

-          luoksetulo 8: pysähtyi, mutta valui paljon.

-          seisominen seuraamisen yhteydessä 6: ei pysähtynyt ekalla vaan tuli perässä, pysähtyi vasta toisella käskyllä

-          noutaminen 7: ei lähtenyt hakemaan ensimmäisellä käskyllä (kun mamma on aina kieltänyt), lisäksi käskytin erikseen sivulle, kun meinasi mennä taas vähän esittelypuuhiksi, huono palautusasento ts. jäi liian taakse

-          kaket 8: ei voinut mennä ensimmäisellä maahan, muuten todella hyvät asennonvaihdot/ei liikkunut niissä yhtään

-          estehyppy 8: ei voinut lähteä ensimmäisellä (kun mamma on aina kieltänyt), muutoin hyvä

-          kokonaisvaikutus 9

Kokonaispisteet siis 137, jolla 3-tulos. Treenaaminen siis jatkuu ;)

Onni-onnellinen oli taas innoissaan, kun pääsi mamman kanssa tositoimiin. Kiihkeintä intoa ehkä vei, onneksi, edellisiltainen Lee Gibsonin agikurssi ja kasvarin kuumuus, mutta se oli ehkä vaan hyvä. Onni oli nimittäin oikeastaan aika täydellisessä kisavireessä! Yhden ainoan kerran piippaili ja sekin tuli vain luoksetulon yhteydessä, kun jätin Onnin odottamaan maahan. Tässä sitten liikkeet pisteittäin:

-          paikalla olo 10: täydellinen, ei missään vaiheessa piippailun piippailua! :) Vierustoverit kyllä piippaili, mutta Onni oli vain haukotellut.


 

-          seuraaminen 7: tuntui pitkästä aikaa todella hyvältä! Videoltakin katsottuna askelsiirtymät oli tosi hyviä, yksi perusasento jäi tekemättä, välillä erkani vähän liikaa minusta.

-          istuminen seuraamisen yhteydessä 7: ei voinut istua ekalla käskyllä, mutta onneksi annoin toisen käskyn…

-          luoksetulo 6: valui seisomisessa, ei mennyt maahan ekalla käskyllä ja valui siinäkin

-          ruutu 9: bongasi taas jonkun roskan keskeltä kenttää, jonka johdosta meni ruudun sisälle vasemmalta sivulta. Maahanmeno nopea, toinen etutassu jäi kehänauhan päälle… että vähän jännitti.

-          hyppynouto 10: täydellinen :)

-          metallinouto 9: ”onnistuin” heittämään kapulan niin, että se jäi pystyasentoon! Onni meinasi ensin ottaa laipasta kiinni, mutta korjasi asentoa (onneksi), palautusasento vähän vino.

-          tunnistusnouto 0: hienosti ääntelemättä odotti alun. Merkkasi ensin oikean, mutta kun en vahvistanut sitä, niin arpoi sitten vääristä yhden, jonka toi minulle. Treenikaveri tuumasi, että minun pitää vaan vahvistaa Onnia vaikka en itse tiedä onko se oikea vai väärä. Ei kai se muu auta, näin on nimittäin käynyt ennenkin kokeessa, että Onni on odottanut mun vahvistusta.

-          kaket 9: hienot! Liikkui vähän eteenpäin istu-seiso –vaihdossa (onneksi videolta näkyi tämä hyvin, tietääpä mitä treenata).

-          kokonaisvaikutus 10: :)

Kokonaistulos on meidän uusi ennätys eli 233 pistettä ja 2-tulos! Vähänkö olen onnellinen, vain YKSI nollattu liike!! Antaapa toivoa siihen, että ei se 1-tulos välttämättä enää ole kaukana ;) Erityisen tyytyväinen olen Onnin kisavireeseen ja siihen, että koko kokeen ajan mulla oli tosi hyvä fiilis ja koko kokeesta jäi tosi hyvä tunne. Niin, ja voihan siitä olla erityisen ylpeä, että mikäli olen lukenut koiranettiä oikein, niin yksikään aussi ei ole tokon nykysäännöillä saanut tokosta näin hyvää tulosta ;) Tästä on hyvä jatkaa ja ennen kaikkea tietää taas, mitä treenataan. Tunnariongelmat meidän pitäisi saada kyllä ratkaistua, koska 1-tulos vaatii meiltä selkeästi pisteitä kaikista liikkeistä. Onneksi Heidi Kailio tulee vetämään treenit meillä pääsiäisen jälkeen, että jospa häneltä saisi hyviä vinkkejä.

 
Seuraava koe Tonylla on vielä kysymysmerkki, Onnin kanssa lähdetään mitä suurimmalla todennäköisyydellä terriereiden tokomestiksiin. Tilaa kokeessa on ainakin vielä ;)

Crufts 2013 - Kansainvälisen tason agilityä ja paljon muutakin


Jo pidemmän aikaa oli mielessämme ollut ajatus käydä jossakin kansainvälisessä suuressa koiratapahtumassa hieman tunnelmaa haistelemassa, ja parantumattomille anglofiileille Birminghamissa vuosittain järjestettävä Crufts tuntui itsestään selvältä kohdevalinnalta. Tapahtuma on eräs arvostetuimmista koira-alan tapahtumista maailmassa. Se lienee tunnetuin kansainvälisestä koiranäyttelystään, mutta sen lisäksi ohjelmasta löytyy mm. agilityä, tokoa, flyballia, koiratanssia ja kaikenlaista muuta leikkimielistä – ja ehkä hieman vakavammassakin hengessä suoritettua toimintaa. Itse asiassa voisi puhua koiramessuista, sillä eri kilpailutapahtumien ja ohjelmanumeroiden lisäksi alueella on valtava määrä myyntikojuja. Tapahtuma on järjestetty Birminghamin National Exhibition Centerissä (NEC) vuodesta 1991 lähtien ja vuosittain siellä käy neljän päivän aikana n. 160 000 kävijää, sekä lähes 30 000 koiraa. NEC on kooltaan yksi Euroopan suurimmista messukeskuksista. Cruftsin käyttöön oli alueesta varattu 5 suurikokoista messuhallia sekä 16 000 istumapaikkainen NEC Arena, josta ehkä noin puolet oli käytetty shown esiintymisareenana.

Matkan suunnittelua ja varauksia aloimme tehdä jo hyvissä ajoin viime vuoden syksyllä, heti alustavan ohjelman ilmestyttyä. Vierailupäivän valitsimme sen mukaisesti milloin näyttelyssä oli terrieriryhmän arvostelut. Haluttiinhan sitä tietysti katsastaa minkälaisia Australianterriereitä maailmalla liitää. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 7.-10.3 ja terrieri- sekä metsästyskoiraryhmien (hound dogs) näyttelyt olivat tapahtuman avauspäivänä torstaina. Tapahtuman pääsyliput pystyi ostamaan etukäteen netistä Cruftsin kotisivuilta ja samalla pääsylipulla pääsi katsomaan kaikkia päivän aikana järjestettäviä tapahtumia. Hieman pohdiskelua etukäteen aiheutti kuitenkin se, että nettisivuilla tottelevaisuuskokeeseen vaikutti olevan myynnissä erillinen pääsylippu, tai oikeastaan paikkavaraus, joka erillisen maksun lisäksi olisi kaiken lisäksi pitänyt anoa erillisellä lomakkeella. Koska nettisivuilta ei täysin yksiselitteisesti selvinnyt tarvitaanko paikkavaraus tai ei, päätimme loppujen lopuksi jättää varauksen tekemättä, silläkin riskillä että toko jäisi meiltä näkemättä.

Matkaan lähdettiin aikaisin keskiviikkoaamuna Vaasan lentoasemalta päämääränä Lontoon Heathrow, jonne saavuttiin sopivasti aamiaisaikaan. Etukäteen oli ostettu liput National Expressin bussiin, jolla pääsi kätevästi Heathrowlta Coventryn kautta Birminghamiin. Bussiliput, kuten junaliputkin kannattaa mahdollisuuksien mukaan ostaa etukäteen, koska siten ne ovat huomattavasti edullisempia kuin vasta juuri ennen lähtöä ostettaessa. Toki Birminghamiin pääsee myös lentäen, mutta ajatuksenamme oli joka tapauksessa viettää viikonloppu Lontoossa. Bussimatka kesti reilut kaksi tuntia ja sen aikana sai mukavan maisemakatsauksen keski-Englannin maaseutuun. Birminghamissa hotellimme sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä New Streetin rautatieasemasta sekä kaupungin ostoskaduista. Bullring -ostoskeskuksen kupeesta löytyi myös mainio paikka illastamiseen: Jamie Oliverin ”Jamie’s Italian” –ravintola.
Birminghamin keskustaa.
 

Seuraavana aamuna sitten vedettiin kunnon kävelykengät jalkaan ja matkattiin junalla vajaan 10 minuutin matka New Streetin asemalta Birmingham International –asemalle, josta on suora sisäänkäynti NECiin. NECissä oltiin noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Juuri sopivasti, jotta saimme hyvät paikat Areenalle, jossa heti aamutuimaan kisattiin British Open –kilpailun hyppyrata. Mukana oli neljä mini- ja medikoiraa, sekä kahdeksan maksikoiraa. Makseissa kisasivat myös Tuulia Liuhto ja Punssi.
Tuomaripukeutumista.
 

 
 Ensimmäinen ajatus hyppyradasta oli, että se vaikutti kovin helpolta verrattuna keskivertoon suomalaiseen kolmosluokan rataan. Radalla ei esimerkiksi ollut takaakiertoja lainkaan ja niinpä rataa edettiinkin varsin suoraviivaisesti. Ohjaajien ei tarvinnut kikkailla turhan erikoisilla ohjauskuvioilla, vaan suunnilleen valssia ja takaaleikkausta käyttämällä pärjäsi koko radan. Voittaja löytyi tästä huolimatta, joten voisivat tuomarit Suomessakin miettiä tarvitseeko radoista aina tehdä niin kiemuraisia. Hyppyradalla tapahtui vain kaksi hylkäytymistä. Valitettavasti Tuulia ja Punssi olivat toinen hyppyradalla hylkäytyneistä pareista Punssin livahdettua ensin renkaan alta ja sitten hypättyä seuraavan esteen ennen renkaan suorittamista. Kuuluttaja hoiti kilpailun selostuksen hyvin pitäen koko ajan katsojat ajan tasalla tuloksista. Lohduttavaa oli myös huomata, että isossakin tapahtumassa voi sattua mitä vain: sähköinen ajanottolaite petti ja kilpailu kellotettiin käsipelillä. Yksi erikoisuus oli myös, että koirilla sai kisasuorituksessa olla panta kaulassa. Suomessahan se koiran turvallisuuden vuoksi tulee aina irrottaa ennen radalle menoa ja pannan unohtuminen kaulaan aiheuttaa hylkäyksen.

Tuulia Liuhto ja Punssi hyppyradalla.



Agilityn hyppyrata -kilpailun jälkeen käveltiin muutaman messuhallin läpi kohti Australianterriereiden rotukehää. Näyttelyyn osallistui reilut 30 aussia, mukana myös pari suomalaista kilpailijaa.  Voittaja löytyi kuitenkin Englannista. Näyttelyssä arvostelujen seuraaminen tuntui hieman vaikeammalta kuin Suomessa, koska koirien saamaa laatuarvostelua ei näytetty sen enempää kilpailijoille kuin katsojillekaan, vaan vasta kunkin luokan lopuksi tuomari laittoi koirat sijoituksen mukaiseen järjestykseen. Katsojat olivat siis kilpailun loppuun saakka varsin epätietoisia tuomarin mieltymyksistä.
 
Aussien komein.
 

Tottelevaisuuskokeen kisapaikka puolestaan löytyi taas parin hallin läpikävelyn jälkeen. Katsomoon pääsyä hieman jännitettiin, sillä olihan jäänyt epäselväksi olisiko sinne pitänyt tehdä etukäteen paikkavaraus vai ei. Sieluni silmin jo näin, kuinka Burberryyn pukeutunut toimitsija brittiläisen kohteliaasti evää katsomoon pääsymme ja ohjaa meidät hallista ulos. Tilaa katsomossa oli kuitenkin ainakin torstaina runsaasti, eikä erillisiä pääsylippuja tai paikkavarauksia kyselty. Katsomo oli kuitenkin suhteellisen pieni, joten luultavasti varaus olisi ollut tarpeellinen, mikäli olisi halunnut istumapaikan viikonlopulle, jolloin tapahtumassa on enemmän kävijöitä kuin ensimmäisenä päivänä.

Seurasimme toko –kilpailua, jonka luokat olivat Britannian kansallisia luokkia, joiden liikkeet ja suoritustavat poikkesivat jonkin verran suomalaisista. Esimerkiksi seuraamisessa ohjaajat pitivät vasenta kättään koukussa rintaansa vasten, mikä luonnollisesti kiinnittää koiran huomion ja sikäli helpottaa seuraamisen suorittamista. Kehäsihteerin toimintaa oli varsin hauska seurata, koska hän kulki lähes koko ajan takaperin tiukasti tuomarin vieressä selkä kisaajiin päin, samalla kirjoittaen paperille arvostelua tuomarin sanelun mukaisesti. Myöskään tässä lajissa ei tuomari heti suorituksen jälkeen näyttänyt pisteitä kuten Suomessa, vaan liikkeen arvostelu ilmestyi tulostaululle pienellä viiveellä suorituksen jälkeen, kunhan kehäsihteeri oli saanut arvostelulomakkeen vietyä kentän laidalla istuneille toimitsijoille.
Seuraamista englantilaisittan. Huom. vasemman käden asento.
Englantilainen ruutu.
Tunnistusnoutoa nenäliinoilla.
 

Myöhemmin iltapäivällä NEC Areenalla kisattiin British Openin agilityrata. Mukana olivat kaikki hyppyradallakin kisanneet, eli hyppyradalla hylkäytyminen ei estänyt kilpailemasta agilityradalla. Tällä kerralla Tuulia ja Punssi esittivät suomalaista agility -osaamista parhaimmillaan ja sijoittuivat kisassa hienosti toiseksi. Kokonaiskilpailussa he eivät tietenkään saaneet tulosta. Tällä kerralla radalla oli mukana jopa yksi takaakierto, mutta muuten rata vaikutti taas katsomosta käsin kohtuullisen helpolta. British Open –kisan jälkeen kilpailemassa kävi myös ryhmä juniorihandlereita, ja varsin tasokkaita ohjaajia olivatkin nuoresta iästä huolimatta.
British Open -agilityradan rakennus käynnissä.
 
Tuulia ja Punssi agiradalla.
 

Päivä oli pian kääntynyt jo illaksi ja loppuhuipentumana olivat tarjolla näyttelyn ryhmäkehät, joissa kunkin rodun parhaat kisasivat ryhmänsä voitosta. Tässä vaiheessa NEC Areenan katsomo olikin sitten jo tupaten täysi, eli useita tuhansia silmäpareja seurasi kenestä kruunattiin ryhmien voittajat. Jokaisen rodun paras kävi vuorollaan arvostelussa ja samalla kuuluttaja kertoi hieman kunkin rodun historiasta.  Aussikomeutta ei valitettavasti tänä vuonna arvostettu, vaan terrieriryhmän voittajaksi valittiin Skyenterrieri. Upeita koiria kaikki silti.
Näin rennosti voi ottaa ryhmäkehässä.
 

Näiden lisäksi ohjelmaan mahtui vielä paljon muutakin, mm. koiratanssi -kilpailun kaksi parasta esittivät omat numeronsa Areenalla ennen ryhmäkehien alkua. Varsin mielikuvituksellisia ja hauskoja esityksiä olivat molemmat, mutta oma suosikkini oli toiseksi sijoittuneen kilpailijan viihdyttävä ”Vaaleanpunainen pantteri” – mestarivaras -teemainen esitys, joka löytyy myös Youtubesta (http://www.youtube.com/watch?v=bksmiALfOrc ). Youtubessa on katsottavissa lähes kaikki Cruftsin ohjelmanumeroista ja kilpailuista.
Koiratanssia.
 

Muusta tarjonnasta voisi mainita vielä sen, että eräässä hallissa oli jokaisella näyttelyyn osallistuvalla rodulla oma ständinsä, joten oli mielenkiintoista katsella mitä kaikkia rotuja viikonlopun aikana tapahtumassa olisikaan ollut. Ja luonnollisesti matkalaukkuun saatiin täytettä muutamaltakin myyntikojulta.

Pitkän päivän jälkeen sitten palailtiin hotellille ja seuraavana päivänä testattiin raideliikenteen toimivuutta ja ihailtiin keväistä maaseutua junamatkalla Lontooseen ja metropolin sykkeeseen.

 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Onni 7 v.!!

Mamman pieni rakas täytti eilen oikeana Onnin-päivänä 7 vuotta! Vaikea uskoa, kun Onni on aina vaan edelleen mun se vauva...

Eilen ei vietetty sen suurempia juhlia, vaan juhlakalu pääsi Petri kanssa agilitytreeneihin ja sai niiden jälkeen possunkorvan. Tässä pieni on vähän väsynyt illan treenien jälkeen:

<3 <3 <3