tiistai 10. tammikuuta 2017

Pennusta kunnon (toko)koiraksi, osa 4

Jatketaan taas Aussi-lehdessä jo olleella jutulla... :)

"Juttusarjan tavoitteena on kertoa mitä aussipennun kanssa tehdään, kun tavoitteena on joku päivä kisaaminen tokossa ja rally-tokossa, vieläpä niissä ylemmissä luokissa. Ohjaaja on kisannut aikaisempien aussien kanssa tokossa ja rally-tokossa ylimmissä luokissa. Tavoitteet ovat siis selvät, mutta kaikkea ei aina oteta niin vakavasti, vaan useimmiten pilke silmäkulmassa, terrierin kanssa harrastaminen ei saa olla niin vakavaa touhua ;) Molemmilla pitää olla hauskaa. Asioita tehdään pennun ehdoilla ja vaikka kisaaminen on joku päivä tavoitteena, edetään pennun kehityksen mukaan.
Jatketaan siitä mihin pennun eli Metkan (Melukylän Mutkat Aukee) kanssa edellisessä jäätiin…

Metkan ensimmäinen rally-tokokisa oli siis 3.9. Vöyrille, jonne on meiltä matkaa noin 30 kilometriä. Ennen kisaa treenasin etupäässä seuraamista ja kestoa tekemiseen ilman palkkaa. Metka osaa varmaan lähes kaikki rally-tokon liikkeet, mutta niiden yhdistäminen pitkäksi kisasuoritukseksi ja pitempi seuraaminen oli meillä vielä hakusessa. Enkä kyllä ollut niihin vielä panostanutkaan. Seuraamista tein erittäin lyhytkestoisesti, kiinnitin huomiota siihen, että Metka lähtee innokkaasti liikkeelle minun kanssa ja itse seuraamista tehtiin vain muutama askel. Palkka ei ollut kädessä, vaan se tuli muualta esim. joko minun taskusta, pöydältä tai muualta. Samaa tein myös itse liikkeiden kanssa eli niitä ei tehty palkka kädessä ja liikkeitä saattoi seurata muutamakin peräkkäin ihan vaan suullisella kehulla. Tällä pyrin siihen, että Metka ei odottaisi palkkaa heti yhden liikkeen jälkeen. Kävimme myös seurakaveriemme kanssa ratatreeneissä kerran viikossa ennen kisaa. En tehnyt rataa niinkään kokonaan putkeen ilman palkkaa vaan pyrin siinä, kuten treeneissäkin, että palkka tulee ihan jostain yllättävästä kohdasta. Viimeisen parin viikon aikana lisäksi pidättäydyin rally-tokotreeneissä vain alokasluokan kyltteihin, että Metkalla tai ennen kaikkea minulle ei tule sekaantumisia kylttien kohdalla.

Seuraamisesta harjoittelimme myös nimeämälläni minuuttitreenillä eli Metka istui vaan vieressäni perusasennossa ja syötin hänelle minuutissa kymmenen namia sekä kehuin samalla. Ajan otin ihan keittiön omasta elektronisesta kellosta. Tällä tarkoitukseni on saada Metkalle kärsivällisyyttä perusasennossa olemiseen sekä seuraamisen luomisessa. Toinen minuuttitreenini Metkalla on rally-tokon paikallaolot. Metka on siis joko vierelläni oikealla, vasemmalla tai edessä minuutin, asento on joko seisominen, istuminen tai maassa olo. Minuutin aikana välillä kehun tai palkkaan Metkaa. Vanhemmalla aussillani oli muuten elokuun ajan kolmen minuutin treeni koskien rally-tokon vierellä seisomista ;)

Eri harjoituksissa otan tosiaankin ajan ihan elektronisella kellolla, koska muuten se on usein todella vaikea arvioida, että meniköhän nyt oikeasti 20 vai 30 sekuntia. Tarkan ajan tietämisellä on usein tokossa ja rally-tokossa merkitystä ja esim. paikallaoloissa se mitataan kellolla erittäin tarkasti.
Päivää ennen kisapäivää uskaltauduin katsomaan sadetutkasta, että minkälaista säätä on tiedossa. Kyseessä oli siis ulkokisat ja tiesin Metkan toimivan varsinkin maahanmenojen suhteen huonosti sateella. Ja niinhän se sadetutka ennusti sadetta meidän suureksi harmiksi. Päätin etukäteen, että jos kisassa on maahanmenoja, niin en lähde uusimaan niitä, koska siitä ei tulisi Metkan kanssa mitään. Rally-tokossa saa tosiaankin uusia joko saman tai eri kyltin kaksi kertaa.

Kisapäivä valkeni märkänä, mutta vielä ei satanut. Ja voi, että minä poikkeuksellisesti jännitin! Minut tuntevat sanoivatkin, että mitä minä jännitän… Se on vaan se, että kun ekaa kertaa kisaa koiran kanssa, ei tiedä ihan takuuvarmasti miten se toimii/reagoi asioihin. Että kyllä se jännitys kuuluu asiaan! Ensimmäiseen kisaan kuuluu myös osana kisakirjan ostaminen ja sen varmentaminen. Rally-tokossa tämä tarkoittaa sitä, että tuomari/koetoimitsija tarkistavat luoksepäästävyyden, sirumerkinnän ja mittaavat koiran. Avoimesta luokasta lähtien rally-tokossa voi olla nimittäin hyppy, jonka korkeus määräytyy koiran säkäkorkeuden mukaan. Mitään näistä toimenpiteistä Metka ei edes tainnut huomata, koska ”mukavat tädit vaan hääräilivät ympärillä ja niitä sai pussailla ja mammakin vaan kehui”.

Kisapaikka oli märkä, vaikkakin tiesin itse hiekkakisakentän imevän veden hyvin. Ja niinhän meidän radalla oli se liikkeestä maahanmeno... Tein ehkä itse myös sen virheen, että ennen suoritustamme yritin saada Metkan maahan, mutta hänpä oli sitä kisakentän viereisellä nurmella sitä mieltä, että ”mene vaan itse maahan märkään maahan”… Meidän starttiimme olen todella tyytyväinen, koska Metka odotti tosi nätisti minun vierellä tuomarin lähtölupaa! Varsinkin kun se odottaminen ei ole aina ollut se meidän vahvuus. Koko rata meni todella nätisti, mitä nyt parissa kohdassa piti ihmetellä ympäristönvieraita ääniä. Liikkeestä maahanmeno –kyltin kohdalla teimme sitten hienon istumisen, enkä siis lähtenyt edes uusimaan sitä. Lopputuloksena meillä oli siis 85/100 pistettä! Epäonnistunut maahanmeno vei 10 pistettä, joten ilman sitä lopputulokseen voi olla erittäin tyytyväinen! Myöhemmin alokasluokan loppupuolella alkoikin sitten sade, joka jatkui lähes koko loppupäivän.
Mihin sitten en ollut radalla tyytyväinen? No, maahanmenon lisäksi en ollut tyytyväinen siihen, että juoksuosuuden alussa tuli pari aussimaista pomppua. Ympäristön häiriöihin reagoiminen on sitten taas sellainen asia, että sen kanssa pitää vaan tehdä töitä eli totuttaa Metkaa erilaisiin häiriöihin. Tyytyväisin olin ehdottomasti meidän starttiin! Se odottaminen kärsivällisesti oli vaan niin hienoa. Ja ennen kaikkea ikäisekseen, voiko tuollaista edes odottaa! Ja kyllähän ne itse kyltit menivät todella hyvin, eritoten eteentulot ovat Metkalla loistavia. Hyvä kisakoira minulla on kasvamassa J
Loppupalkkana meillä oli autossa oma cesar-annos, mitä ei siis tosiaankaan ole normaalisti tarjolla. Kisasuorituksen jälkeen pitää vaan aina saada jotain extraa, meni suoritus miten hyvänsä J Pyrin opettamaan koirani siihen, että isomman suorituksen jälkeen jossain treenilaukussa tai muualla odottaa se jättipalkka. Aussien rally-tokomestaruuskisoissa meidän sijoitus oli hienosti toinen, muut kyllä antoivat meille paljon tasoitusta epäonnistumalla omissa suorituksissaan.

Edellisen lehden jälkeen olemme siis panostaneet paljon rally-tokoon, mutta kyllä me ollaan tehty jotain tokorintamallakin. Olen päättänyt alusta lähtien sen, että kun lähdemme tokotreeneihin, treenaamme vain tokoa ja päinvastoin. Vaikkakin monet asiat sopivat kumpaankin eli vaikka olemme treenanneet seuraamista ja odottamista rally-tokoa silmällä pitäen, niin kyllä ne samat vaikuttavat tokoon. Olen itse ollut seuraamisessa alusta lähtien todella tarkka eli haluan tiivistä seuraamista. Aina se ei näin mene, mutta tavoitteitahan pitää olla J Yksi millä olen pyrkinyt vahvistamaan tätä on se, että naksu/kehu tulee siitä kun Metka koskee minun jalkaan. Meidän lajeissahan näin tiivistä seuraamista ei arvosteta, mutta en uskokaan seuraamisen olevan itse kisatilanteessa noin tiivistä. Toivon vaan Metkan mieleen jäävän mielikuvan mamman jalan vieressä olemisesta ja sen näkyvän sitten hyvänä seuraamisena.

Uutena asiana tokossa olemme aloittaneet ohjatun noudon suuntien opettamisen. Tokossa on kahdessa ylimmässä luokassa hieman erilaiset ohjatut noutamiset, pääidea on kuitenkin se, että koira noutaa käskyn mukaisesti joko oikean tai vasemman noutokapulan. Suuntien opettamisen olen aloittanut sillä, että jätän Metkan eteeni seisomaan yleensä merkin luokse (kuten itse kokonaisessa liikkeessä tehdään) ja sen jälkeen käskytän sekä käskysanalla että käsimerkillä joko oikealla tai vasemmalla olevalle namikupille, joka on takaviistossa ao. suunnassa. Jos tänään treenaan oikealla menemistä, niin huomenna on vuorossa vasen. Alussa en treenaa samana päivänä eri suuntia, jotta koira ei mene suunnissa sekaisin. Kerralla pyrin tekemään toistoja vain noin viisi kappaletta.
Ensimmäisellä treenikerralla Metka ei yhtään ymmärtänyt mistä on kyse, varsinkin kun treenikaveri laittoi namit alustalle. Ilmeisesti Metka oli sitä mieltä, että kaikki namit ovat minulla ja meni namialustalle minun kautta… Seuraavalla kerralla jatkoin kotona samalla suunnalla ja seuraavana iltana toisella suunnalla. Vähän oltiin alussa hukassa takapalkan kanssa (kivempi olisi tulla mamman luokse), mutta kyllä se toistoilla alkoi sujamaan. Olen halunnut myös, että Metka lähtee namiastialle kääntymällä edestäpäin (vaikea selittää), joten tätä vahvistin heittämällä suoraan namilähetyksen haluamaani suuntaan, jotta sain haluamani kääntymisen oikein. Pari toistoa se vaati ja nykyään Metka osaa namialustan kanssa hyvin suunnat, toki edelleen treenaan joka toinen ilta vain oikeaa ja joka toinen vasenta. Mietin tässä, että miten hiljalleen yhdistäisin tähän samaan noudon. Ajattelin seuraavaksi ottaa erikseen ihan vaan tavallista noutoa, montaa eri osastahan olemme siitä jo treenanneet, mutta emme ole vielä yhdistäneet niitä toisiinsa. Ehkä nyt olisi kuitenkin jo aika esitellä koko liike. Suurin hidaste on tällä hetkellä varmaan ollut minä, koska olen halunnut vahvistaa Metkan tulevan noudettavan esineen kanssa suoraan minun luokse. Nyt se reitti ei ole vielä täysin suora; miten niin on kiva jäädä yksin juoksemaan noudettavan esineen kanssa. Minkäs pieni terrieri luonnolleen voi J



Toinen mihin olemme keskittyneet syksyn aikana on tunnistusnouto ja ennen kaikkea sen oman etsiminen. Palasimme siis hiukan takaisiin siinä ja jätimme toistaiseksi muut kapulat pois, jotta saisimme yhdellä tunnistusnoutokapulalla vain onnistumisia aikaan. Piilotan joko omalle pihalle (lehdet ovat hyviä!) tai treenihallille vain yhtä kapulaa ja luvan jälkeen käydään se etsimässä. Vaikeuksia alussa tuotti odottaminen… koska Metkahan tiesi mitä häneltä odotetaan (=oman etsiminen). Nyt sitten perusasennossa palkkaamalla olemme keskittyneet siihen, että etsiminen tapahtuu vasta luvan jälkeen. Tällä hetkellä olen ilmeisesti namittanut vieressä vähän liikaakin, koska nyt on menty toiseen ääripäähän eli Metka ei malttaisi lähteä namien luota minnekään… Toisena sekoittavana asiana pienelle koiralle huomasin, että silläkin on merkitystä viekö sen kapulan joku toinen vai minä. Toisen viemät ovat selkeästi vaikeampia. No, näitä lisää.



Kävimme lokakuun lopulla testaamassa myös epävirallisia tokokokeita mölliluokassa (eli siinä saa välillä palkata koiraa). Tulipa todettua taas, että ei vielä ulkokisoja meille. Maahan oli nimittäin jäinen ja kostea… Perusasennot ja maahanmenot jäivät kokonaan sitten sitä myötä pois. Onnistumisiakin toki saatiin, esimerkiksi kapulan pito oli yksi parhaimmista! Metkakin malttoi sen todella hienosti, eikä ennakointia tullut missään vaiheessa. Nyt treenataan talvi eri osa-alueita ahkerasti ja mietitään ensi vuoden suunnitelmia… Metkasta on kyllä tullut taitava pieni koira, joka osaa paljon eri palasia, mutta kuten itse sanon, ei mitään kokonaan. Tokokisakuume olisi  minulla itsellä välillä kova, mutta en tiedä, milloin uskaltaudun sinne. Tuntuu, että niin monta asiaa pitäisi saada varmaksi liikkeeksi ennen sitä. Eritoten paikalla olosta haluan olla täysin varma. Kestävyyttä ja kärsivällisyyttä olen myös koettanut rakentaa Metkalle eli, että tekeminen ei tapahdu aina heti, vaan siihen pitää odottaa lupaa. Vaatii paljon jo pieneltä koiralta J Kyllä se tästä hiljalleen.