lauantai 1. syyskuuta 2012

Tuplapiirinmestarit!

Sää ei kovin suosinut BACin järjestämiä PiirM -kisoja, vaan aamupäivän yksilöratoja juostiin varsin kosteassa kelissä. Anne Huittinen oli tällä kertaa saapunut tuomariksi, ja oli tehnyt varsin mukavan tuntuiset radat. Meidän haaveemme menestymisestä yksilökisoissa haihtuivat jo A-kisan hyppyradalla. Tony karkasi jo nelosesteelle juostaessa selän taakse ja väärälle esteelle. Onnin kanssa matkaan lähdettiin melko huikealla varaslähdöllä, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin tilanteen pelastamaan. Onnin vauhdissa ei ollut mitään vikaa ja pääsimmekin jo hyvän matkaa puolen välin jälkeen, kunnes sitten oman väärin sijoittumiseni takia koira livahti väärään putkeen. Kovasti teki mieli jo A-kisan jälkeen pakata kamppeet ja lähteä kotiin sadepäivän viettoon.

B-kisassa Tony teki puhtaan radan, mutta sadekelissä meno ei maistunut lainkaan. Kaiken kruunasi puomille tipahtanut koivunlehti, jota piti jäädä ihmettelemään kesken kisasuorituksen. 14 sekuntia yliaikaa on kyllä jonkin sortin ennätys Tonylle, ihanneaikakaan kun ei radalle olllut mikään kovin huikea. Onnin kanssa puolestaan HYL tuli jo kakkosesteellä. Pieni varaslähtö ei tälläkään kertaa haitannut, mutta itse sekoilin ohjauksessa ja niin koira meni kokonaan esteen ohi, suoraan seuravaa estettä suorittamaan. Oma moka, joten matkaa jatkettiin loppuun saakka. Kontaktit menivät tällä kertaa hienosti ja vauhti pysyi hyvin yllä, joten hyllystä huolimatta olin tosi tyytyväinen rataan.

Sokerina pohjalla oli sitten minien PiirM -joukkuekisa. Olimme mukana VASin kakkosjoukkueessa, "Kakkosketjussa". Onni varsinaisessa joukkueessa ja Tony varakoirana. Eija Berglund oli tällä kertaa tuomarina. Radan alkuosassa oli muutamia - varsin eijamaisia - takaakiertoja. Kokonaisuutena rata oli kuitenkin sopivan haastava ja ihanneaikakin hyvin mitoitettu joukkuekisaa ajatellen.

Timo ja Katri tekivät molemmat nollan omilla vuoroillaan. Enää minun tai Henkan tarvitsi saada tulos, jotta joukkueemme saisi tuloksen. Oma keskittyminen tuntui olevan hyvällä tasolla, mutta Onni mokoma kävi aivan ylikierroksilla. Panta irti, paikka -käsky, askel kohti rataa - ja VIUH! Punaruskea salama viuhahti ohitseni suoraan kakkoshypylle, joka luonnollisesti olisi pitänyt suorittaa takaakiertona. Hylkäytymisestä huolimatta ajattelin jatkaa rataa, mutta viitosesteen törkeästi roiskaistun kontaktin jälkeen päätin, että sikailut saavat tältä erää riittää, ja niinpä passitin pojan suorinta tietä auton tavaratilaan ja omaan boksiin miettimään tekosiaan. No, kai joka joukkueessa yksi "sikailija" tulee olla. Onhan kiekkoilijoillakin ruudut ja nielikäiset, mikseipä sitten VASilla austerit? Päästähän se tietysti otti, kun ei varsinaisesti voi sanoa auttaneensa joukkuetta.

Henkan harteille jäi siis kakkosketjun viimeisen tuloksen tekeminen. Ja hyvin vedetty: nopea nollatulos, joten päästiin toden teolla jännittämään lopputulosta. Tulosten laskenta kesti "aateekoon" pettämisen takia jonkin aikaa, mutta lopuksi kuuluttaja vahvisti jo ounastelemammekin lopputuloksen. Wohvelin Arsenal - meidän pikku Onni - on tämän kauden tuplajoukkuepiirimestari! Tokon joukkue -PiirM sai siis jatkokseen Agin joukkue PiirM:n. Jo toisen kerran oikeassa paikassa oikeaan aikaan, pitäisikö varmistaa, että lotto on vetämässä?

VASin hienon päivän kruunasi vielä ykkösjoukkueen ottama hopea. Kaksoisvoitto VASille siis mineissä.

VASin kakkonen oli ykkönen ja ykkönen oli kakkonen

1 kommentti: