Viime viikolla tuli sitten aikalailla laiskoteltua eli treenit oli vähissä. Oma treenimotivaatiokin oli vähän kadoksissa... joskus vaatisi sitä treeniseuraa, että jaksaisi treenata enemmän.
Onnilla on tämän viikon ruokakuppitreeninä ollut kaukokäskyt. Ja lähinnä se kärsivällisyys eli vaihtojen välillä on pitkiä taukoja ja vapautus voi tulla milloin ja mistä vaan. Jätin kokonaan treeniohjelmasta pois maahanmenot, koska niiden kanssa ei ole suurempia ongelmia ja Onni meinaa painaa maahan vähän liian helposti. Nyt siis "uskotellaan" Onnille, että kaket sisältää vain seisomisia ja istumisia pitkillä vaihtoväleillä ;) Toki maasta nouseminen istumaan tai seisomaan on ensimmäisenä käskynä.
Tonyn kanssa otettiin kotona vain pieni palauttava treeni maanantaina, ei muuta kotona. Onnin kanssa otettiin alkuviikosta kotona myös hiukan pitempää seuraamiskaaviota ilman palkkaa. Varsinkin askelsiirtymissä vaadin muutaman hyvän siirtymän ja sitten vasta palkka.
Tiistain ryhmätreeneissä otin ensin Tonyn hiukan noutoja ja sitten hyppyä eli siis niitä, mitkä pahiten hajosi viime kokeessa. Teimme nyt niin, että noutokapula vaihtuu lennosta toiseen noutokapulaan, että luovutus olisi helpompaa. Kokeiltiin me palloa ja namiakin, mutta puinen kapula vei voiton kaikesta muusta ;) Vaikeaahan se luovutus on Tonylle, mutta jos saisi edes jotain positiiivista muistikuvaa sen päähän luotua tyyliin "kun annan noutokapulan mammalle, saan vaihdossa jotain vielä parempaa tilalle". Hypyssä muistutimme lähinnä sitä, että odotetaan käskyjä, vapautus ja palkka voi tulla missä vaiheessa vaan. Tonyn kanssa on kyllä ihana tokoilla, mitä nyt sillä on taipumuksena tietää liikaa fiksuna aussina mitä tehdään ja milloin eli ennakointia piisaa...
Onnin kanssa tein sitten myös eräänlaista maltti-/kuunteluharjoitusta. Eli heitin ensin yhteen suuntaan metallikapulan, sitten tein muutaman askelsiirtymän, jonka jälkeen heitin eri suuntaan noutokapulan hypyn yli ja käskytin sen noudon Onnille. Sitten taas muutama askelsiirtymä, jonka jälkeen metallinouto. Yllättäin vaikeinta Onnille oli ne askelsiirtymät! Ääntely oli erittäin pahaa... :( Muuten noudot ym. menivät tosi hyvin. Eli lisää tälläisiä harjoituksia Onnille. Ennen näitä harjotuksia otin huippupalkalla eli raakaa jauhelihaa rasiassa pieniä seuraamispätkiä. Suurin osa oli lähtöjä eli hyvästä kontaktista ja hiljaisuudesta heti vapautus, kehu ja palkka. Samaa myös sitten kääntymisiin ja askelsiirtymiin. Taitaa olla pitkä tie tuon ääntelyn kitkeminen... No, sen suhteen voin kyllä katsoa vain itseäni peiliin. Olisi heti pentuna pitänyt puuttua siihen, nyt sitten kärsitään seurauksista. Ehkä sitä on sitten seuraavan koiran kanssa taas yhtä asiaa viisaampi :)
Kisasuunnitelmat on nyt sitten pohdinnassa. 16.9. olisi Vöyrillä koe, mutta sinne en voi mennä kuin yhden koiran kanssa (kaksi vaatii mukaan joko kepon tai jonkun muun) eli se olisi sitten Onni. Pitää vielä miettiä, ilmoajan päättymiseen on vielä pari päivää aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti