Viime viikko sitten vilahti flunssan kourissa ja viikon treenit jäivät siitä syystä vain yhteen kertaan... Eli kun emme ehtineet viikkotreeneihimme, kävimme yksin tokottelemassa hallilla tiistaina. En muista oliko siellä mitään erikoista, lähinnä otettiin perustreeniä molempien kanssa. Pitäisi näemmä kirjoittaa heti ylös, että sitä muistaisi treenanneensa...
Torstaina Tony sitten pääsi hammaslääkärille hammaskiven poistoon, ensimmäisestä kerrasta onkin jo tai vasta, riippuu miten ajattelee, kaksi vuotta. En tiedä, miten Tonynkin saisi syömään kovempia puruluita, että tältä päästäisiin. Oikeat luut kyllä kelpaa, mutta niiden syöttäminen tuo sitten omat ongelmansa. Onnilla taas hammaskiviongelmaa ei ole, kun sille kelpaa kaikki syötävä.
Sunnuntai-aamuna sitten suunnattiin Onnin kanssa Vöyrille tokokokeeseen. Ihan liian aikaisin meille molemmille ;) Mutta onneksi sää oli ihan kaunis. Meidän luokassamme kisasi kaksi muuta koiraa, onneksi meidän vuoromme oli viimeisenä. Annoin siis Onnin olla unimoodissa paikallaolon ja sitten vasta aloin varovasti virittelemään koiraa. Tässä koe liikkeittäin:
- paikalla olo 10: rauhallista :)
- seuraaminen 5: öö, koira oli sunnuntaikävelyllä :( Me ollaan kyllä taannuttu seuraamisessa, lisätreeniä, mutta mitä ja miten? Tuomari alkoi jo väittämään, että Onnilla on jotain vikaa takapäässä, kun se ei tee seuraamisesssa perusasentoja...
- istuminen 8: istuminen oli hyvä, mutta seuraaminen ei ja jäi sen takia istumaan vinoon...
- luoksetulo 7: tuomarin sanoin: ohjaaja osaa ennakoida käskyn sanomisen niin, että koira ei pysähdy heti, mutta kun pysähtyy, tekee sen kyllä merkin kohdalle. Ai jaa, mielenkiintoinen näkemys tuokin...
- ruutu 0: nyt vihastuttaa jo! Lähti kyllä mahtavalla vauhdilla kohti ruutua, mutta juuri ennen ruutua palasi minun luokse. En ymmärrä, miten mä treenaan tätä väärin :(
- Hyppynouto 0: kiersi hypyn takaisin tullessa.
- Metallinouto 9,5: pistevähennys perusasennosta.
- Tunnistusnouto 5: ensimmäistä kertaa toi oikean!!! :) Ensimmäistä kertaa katsoin muiden aikana, että mihin liikkuri laittaa tunnarin. Normaalisti en katso, koska silloin en voi tukea koiraa vahingossakaan. Yleensähän liikkurit laittaa sen samaan kohtaan kaikille, mutta ei tällä kertaa... Eli Onni toi varmasti oikean, mutta tiputti sen heti minun viereen eikä tehnyt perusasentoa. Minä ja tuomarikin luultiin, että väärä tuli, mutta niin se vaan oli oikea!
- Kauko-ohjaus 9: liikkui maahan menoissa eteenpäin, eikä noussut toista istumista ekalla. Videolta selviääkin siihen syy... Petrin kännykkä soi ja Onnihan katseli sinne päin, että vastaa nyt ;)
- Kokonaisvaikutus 8: ei söpöysterrieripisteitä ;)
Tuloksena siis VOI3 195 pisteellä ja sijoitus 2/3. Huomioitavaa muuten, että kukaan kolmesta koirasta ei tehnyt ruutua. Kai siinä oli jotain "omituista". Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi kokeesta: toisaalta olin erittäin tyytyväinen tunnariin (kai meillä on jotain toivoa), mutta toisaalta taas jäi huono fiilis seuraamisesta ja ruudusta. Tunnaria ei olla edes treenattu pariin viikkoon :) Miten niin olen ollut jo lannistunut sen suhteen... Ja ehkä positiivistä on se, että tällä kertaa me nollattiin vain kaksi liikettä. Ja hei, Onni oli kokeen aikana hiljainen, muutama pieni piippailu tuli johonkin väliin ja haukahdus ruutuun lähtiessä, miten niin onnellinen tästä rauhallisuudesta :)
Nyt tarttis kyllä lisää treeniä jonkun kunnon ohjaajan silmien alla, vakavasti mietin jo tänään, että minnehän asti sitä pitäisi lähteä ottamaan yksityistunteja, jotta tässä edistyisi.
Kun sunnuntaina jouduttiin heräämään aikaisin, niin käytiin Tonyn kanssa vielä misseilemässä mätsärissä. Päästiin jopa bis-kehään olemalla veteraanien sinisten paras. Sieltä tiputtiin sitten heti pois, kun eihän Tony malttamaan siellä(kään) liikkuessa malttanut pitää tassuja maassa ;) Eli joko me opetellaan vielä kulkemaan ryhmässä tai sitten unohdetaan näyttelysuunnitelmat. Mutta voi, miten iloinen pieni terrieri oli, mamman kanssa kahdestaan ja kivoja nameja :)
voi kun mekin päästäisiin tokokokeeseen. Noh, keväällä sitten viimeistään terrieriepiksiin :). Onnea tuloksesta! Deen kanssa ei olla vielä saatu kuin nollia, mutta toivossa on hyvä elää ;).
VastaaPoista