Tälle viikolle on tullut taas kasattua paljon ohjelmaa, josta ihan kaikki ei ole koiriin liittyvää... No, eipä ole tylsää :)
Tiistaina oli minun treenien vetovuoro tokoryhmälle, mutta koska tulijoita oli sen verran vähän, otin myös Onnin mukaan. Päästiinkiin aloittamaan treenikautta jo kasvarissa, oli kyllä ihana olla suojassa, kun ulkona satoi. Onnin kanssa ohjelmassa oli vain ruutu, hyppynouto ja seuraaminen. Ruudun kanssa Onni oli vaihteeksi ihan hukassa... Ehkä syynä oli se, että Onni näki apuohjaajan saaman ruokarasian ;) Eli ruutua ei löytynyt aluksi millään, kaikkea muuta kyllä löytyi. Sitten kun ruutu löytyi, otimme niin, että apuohjaaja kävi ruokapalkkaamassa Onnia ruudussa. Nämä kerrat menikin sitten ihan ok.
Hyppynoutoa otimme metallilla, tarkoituksena oli lähinnä edellisten kisojen jälkeen tehdä palauttavat rauhalliset hyppynoudot. Nämä menivät ihan ok, palautusasentokin oli hyvä. Näiden jälkeen sitten vuorossa oli tämän hetken "ongelmamme" seuraaminen... Parissa viime kisassa seuraaminen on mennyt ihan haahuiluksi. Teimme niin, että apuohjaaja käskytti ja sanoi "palkka", kun Onni meni hienosti ja minä pääsin palkkaamaan. Otettiin enemmän tavallista seuraamista, varovasti vain muutama käännös ja askelsiirtymä, ettei mopo karkaa Onnilla käsistä. Alussa oli taas haahuilua, mutta aika hyvin Onni paransi loppua kohden. Voi kun saisi säilytettyä sillä seuraamisessa sen rauhallisen mielentilan.
Keskiviikkona suuntasimme sitten samaiselle kasvihuoneelle oman seuramme järjestämiin tokoepiksiin. Aluksi minulla oli tarkoitus ottaa vain Onnin kanssa kolme voi-liikettä (voi-evl oli vain "pätkäluokkina), mutta sitten innostuin ottamaan Tonynkin mukaan. Päätin etukäteen, että tänään kehutaan Tonya oikein urakalla. Oikeassa kisatilanteessahan ei voi olla kovin ylitsevuotava kehuissa, mutta nyt päätin vetää kunnolla yli ja katsoa miten Tony jaksaa vai kuumuuko koira liikaa. Ja Tonyhan oli ihana! :) Tuomarikin taisi olla aika kiltti pisteissään, me nimittäin voitettiin koko avo-luokka muistaakseni 180,5 pisteellä ;) Seuraaminen alkoi ärsyttävänä haisteluna, mutta uusintakäskyllä palasi aika hyvin ruotuun. Tuomarin sanoin: paransi selkeästi loppua kohden. Kai se pitää vaan muistuttaa ja ottaa siitä tulevat pistevähennykset vastaan. Luoksetulossa Tony teki aivan täydellisen pysähtymisen! Mitä ei ole ikinä tapahtunut koe- tms. tilanteessa. Voi kun saataisiin joskus samanlainen kokeeseen! Kaket olivat myös täydelliset (vertaa edelliseen kokeeseen), minä saan ilmiselvästi unohtaa koko seisomisen vielä avon ajaksi. Tony toimi kyllä hienosti, pikkasen minun kehut nostivat kierroksia, joka ilmeni liikkeiden välillä muutamalla haukahduksella. Kokonaisuudessaan olin kyllä vireeseen tyytyväinen, nyt täytyy miettiä, miten kehua kokeessa, jotta sama hyvä fiilis säilyy. Nyt Tony kyllä vaan paransi, mitä pitemmälle koe meni, vaikka palkkaa (=namia) ei tullut. Hyvä huomata, että kyllä pikku-ärrierikin toimii kehulla :)
Onni-onnellisen kanssa otimme sitten luoksetulon, ruudun ja kaket. Luoksetulossa ei mennyt maahan ekalla käskyllä (jäi tuijottamaan Tonyn ja Petrin touhuja...), mutta teki mun makuun hyvät stopit. Tälläiset jos saadaan kokeessa, olen tyyväinen. Ruutu oli sitten taas täysin hukassa... Kaikki muu mahdollinen ja mahdoton kyllä bongattiin, mutta ei ruutua kuin ehkä vasta kerralla viisi tai jotain. Kaket olivat taas aika normit koetilannetasoa... Eli ei noussut ekalla istumaan (oli siis eka vaihto) ja liikkui istu-maahan vaihdossa eteenpäin. Lisää treeniä siis...
Eilen pojat sitten kävivät agiepiksissä (tai siis seuramme järjestää omille jäsenille epiksiä, joissa ei ole osallistumismaksua, mutta ei palkintojakaan) tarkoituksena treenata varsinkin Onnin kanssa startteja. Ja joo, kyllähän Onni varasti molemmat startit... Seurauksena pieni koira otettiin pois radalta ja yritettiin parin koiran jälkeen uudeestaan. Uusintastartit sitten pysyi. Kontaktit meni aika hyvin, Petri vielä namitti ne kunnolla. Että mielenkiinnolla taas odotamme viikonloppua ja agikisoja... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti