perjantai 17. elokuuta 2012

Parit agit ja yhdet voi-voit

Kirjoittaminen on taas kerran jäänyt aika minimaaliseen kotikiireiden vuoksi... Laitettiin vähän pihaa kuntoon, jotta saatiin huvimaja pihaan. Kivaa, nyt pitäisi vaan päättää sisustus :)

Toissa viikonloppuna oltiin ensin Seinäjoella ja sitten Vöyrillä agikisoissa. Tuloksena Onnille yksi 0-tulos hyppäriltä Seinäjoelta, muut menivät enemmän tai vähemmän penkin alle. Tonykin pääsi starttamaan molempina päivinä. Seinäjoella hyppärillä haki raasu taas hyppyjä tosi pahasti :( Ajattelin jo, että nyt Tony saa siirtyä eläkkeelle. Sitten seuraavana päivänä Vöyrillä ei ollutkaan samanlaista hakemista (??), mutta ne kontaktit oli taas Tonyn mielestä sähköistetty... ;) Molemmat ottivat muuten sitten Seinäjoella samasta kohtaa hyllyn! Sama hyppy siis väärään suuntaan. Vai pitäisikö sanoa, että ohjaaja ei oppinut mitään ;)

Tony ottaa varman päälle...


Onnilla ei yhtään ylimääräistä...
Onnin 0-rata
Keskiviikkona sitten ajelimme töiden jälkeen Vimpeliin. On tullut jo neljättä kertaa peräkkäin käydä kerran kesässä kisaamassa siellä, niin pitihän se jatkaa hyvää perinnettä. Tuomarina oli Veijo Kinnunen. Muuten ihan kivat kisat, mitä nyt harmitti tunnin myöhässä oleva aikataulu (alun perin meidän piti startata 20.45...) ja myös liikkurin toiminta herätti välillä vähän ihmetystä... Ja Onni sai kentän reunalta ennen omia yksilöliikkeitä kimppuunsa yhden lapinkoiran tai vastaavan, ONNEKSI ei tullut ihan iholle asti. Mutta kyllä vihastutti! Niitä koiria VOI pitää kytkettynä jopa siellä autossa, varsinkin kun ovia auotaan.

Tässä sitten liikkeet yksitellen:

Paikalla makuu 10: keskimmäinen koira lähti heti ohjaajansa perään, mutta Onni makasi kuin tatti :) Minun pieni ihana!

Seuraaminen 0: ansaitusti, tarviiko kertoa enempää :( Onni bongasi kesken seuraamisen ruudun (ei ehtinyt ihan sinne asti), kehän reunalla olleet noutokapulat (joo, ei ehtinyt ihan sinnekään) ja nuuskutteli. Ollaan me taas vajottu alas...

Liikkeestä istuminen 8,5: haahuili seuraamisen, istui käskystä, kun sanoin sen erittäin painokkaasti...

Luoksetulo 7: piippaili kun jäi yksin. Aika hyviä pysähdyksiä mun mielestä loppujen lopuksi, ennakoi liikkurin käskyistä.

Ruutu 9: pysähtyi taas ennen etureunaa... En ymmärrä tuota, alkaako odottamaan jo palkkaa? MUTTA meni hienosti toisella käskyllä ruutuun. Loput jees. Olin erittäin iloinen tästä, koska yleensä korjaamiset ei meillä ruudussa tuota tulosta!

Hyppynouto 8,5: ylikierroksilla...

Metallinouto 9: haukahti kun liikkuri ojensi minulle kapulan. Ja haukahti, kun lähti noutamaan kapulaa. Epätyypillistä Onnia tokossa. Liike tehtiin hypyn vieressä ja ehdin jo jännittää, että hyppää noutaessa myös hypyn...

Tunnari 0: ei piipannut! Mutta eipä tehnyt paljon muutakaan... Iskiköhän jo väsy Onnille?

Kaket 0: ei jaksanut tehdä enää oikein mitään.

Yleisvaikutelma 8: vähempi ei kuulemma antaisi koiralle oikeutusta :) Lähes samat sanat kuin monella muullakin tuomarilla, että tuollainen tokokoiran pitäisi olla (innokas ja tykkää tehdä), mutta yli-innokkuus pitäisi saada kuriin. Veijon mielestä tokosta on tullut nykyään liian vakava laji. Olen samaa mieltä, kuinka tylsää se olisikaan kun koira tekisi aina mitä ohjaaja haluaa ;) Aussin kanssa ei ole koskaan tylsää.

Pisteitä siis yhteensä 172,5 ja sijoitus 2/3. Summa summarum: kaikki mitä oltiin painotettu viime aikoina treenauksessa toimi, mutta sitten ne muut ei. Lisää treeniä?

Viime viikonloppuna Petri ja koirat sitten starttasivat kotiagikisoissa, Tonylla kaksi starttia ja Onnilla kolme. Hyppäriltä molemmille tuli yliajanollat, Onnilla 1,12 ja Tonylla 2,85 (Petri ei suostunut millään uskomaan ylityksiä). Muilta radoilta ei mainittavia tuloksia. Niin, Onnin keinuhan on taas ollut mielenkiintoinen kisoissa... Onni nimittäin hyppää heti pois kisoissa keinulta, kun se osuu maahan. Eikä ole tietenkään vielä kontaktipinnalla. Samaa virhettä ei esiinny treeneissä, kuinkas muuten. Tiedä sitten, liittyykö se tähän kontaktien roiskimiseen vai tuntuuko se kamalalta tassuissa, kun keinu tömähtää maahan?

Huomenna on sitten tokon pm-koe, osallistutaan sinne meidän seuran joukkueessa. Tulostaso on taas täysi arvoitus... Tonylla olisi ensimmäinen kerta mahdollisuus TK2:n saavuttamiseen.

1 kommentti:

  1. Vau mikä persjättö Petrillä tuossa videolla. Sujuvaa menoa :)!

    Kyllä oon kade noista ruutuun karkaamisista...huokaus :P.

    VastaaPoista