Suunnattiin siis lauantai-aamuna Vöyrille Onnin kanssa tokokokeilemaan. Aamu valkeni erittäin aurinkoisena ja lämpimänä, mikä ei ole hyvä meille... Tai siis siinä mielessä se on hyvä, että Onnista tippuu pahin häröilyvaihde pois, mutta sitten taas saa jännittää miten viretila kestää koko kokeen loppuun asti. Tuomarina Vöyrillä oli Salme Mujunen ja voi-koirakoita oli neljä, me startattiin lähtönumerolla kolme. Koiran suureksi iloksi (?) ja ohjaajan järkytykseksi (kun ei ole tottunut!) yksilöliikkeet otettiin kolmessa osassa, ekaan sarjaan kuului seuraaminen, istuminen ja luoksetulo, toiseen vain ruutu ja viimeiseen sarjaan hyppynouto, metallinouto, tunnari ja kaukot. Ilmiselvästi ihan ohjaajan vuoksi pitää harjoitella tuota, että liikkeet otetaan osissa ja oma sekä koiran viretila pitää jaksaa pitää yllä odotusajat. Positiivista toki oli se, että välillä pääsi palkkaamaan koiraa, auttoi selkeästi jaksaamaan sitä :)
Tässä liikkeet kommentein:
- paikalla olo 10: tuomari osoitti meistä kolme koiraa, joista joku oli piipannut ensimmäisen minuutin, mutta koska ei pystynyt osoittamaan kuka se oli, ei pistevähennyksiä keneltäkään. Onni kyllä piippasi ennen liikkeen alkua, mutta lopetti heti kun käskin sen maahan, mutta tiedä häntä sitten... Tiedän, että toinenkin naapuri harrastaa piippailua, että en voi syyttää Onnia ;)
- seuraaminen 0: ihan ansaittu nolla, koira oli IHAN pihalla :( Mietin jo tämän ja istumisen aikana kokeen keskeyttämistä, mutta onneksi luoksetulosta tuli piristyminen, joten mentiin koko koe loppuun
- istuminen 5: seuraaminen aivan kamalaa! Ennakoi pysähdystä seisomalla, istui käskystä maahan. Voihan ahistus sentään... :(
- luoksetulo 8: tuomarin mielestä seisominen olisi saanut olla napakampi, mutta alkuhaahuilujen jälkeen olen tähän erittäin tyytyväinen.
- ruutu 10: JESS, JESS! Kaksi koiraa ennen meitä otti tästä nollat ja edellinen jäi vain haistelemaan ruudun takaosaan, joten hivenen jännitti. Toisaalta olin taas ihan varma, että tämä me osataan! Seuraamiseen tulokin oli hyvä!
- hyppynouto 5: meidän bravuuri olisi ollut muuten täydellinen, mutta tiputti takaisin tullessa kapulan minun viereen ja jäi NUUSKIMAAN maata mun vierestä. Nostin sitten itse kapulan, eikä Onni tullut kunnolla perusasentoon. Sinällään mielenkiintoista, että edellinen koira oli samassa kohtaa kuono maassa ja taisi nollata liikkeen... eli joku todella ihana tuoksu siinä kohdassa oli, koska yleensä Onni ei ole niin hajujen perään.
- metallinouto 9: muutoin täydellinen, mutta palautusperusesento jäi liian taakse
- tunnari 0: väärähän sieltä tuli määrätietoisesti... :( Tämän kanssa vajoan kohta epätoivoon :(
- kaukokäskyt 9: vau, vähänkö olen tyytyväinen, liikkumista vain seiso-istu -vaihdossa! :) Ja silloinkin vähän! Toinen seiso-vaihto vaati tuplakäskyn.
- kokonaisvaikutus 9: nämä pisteet oli tuomarilla tiukassa kaikilla, joten arvostan tätä ysiä todella paljon :)
Summa summarum VOI3-tulos 200 pisteellä ja sijoitus helteisessä kelissä 2/4. Osa meni todella hyvin, mutta osa meni penkin alle niin pahasti, että... Mielenkiintoiset terriereiden tokomestikset siis luvassa ensi viikonloppuna ;) Videomateriaali olisi kisoista, mutta en edelläänkään osaa päättää, mihin niitä tallentaisin...
OMG, joko ne on nyt viikonloppuna.
VastaaPoistaJoo, on... Et ole vissiin tulossa... ;)
VastaaPoistaMe näköjään missattiin ny kisa, mutta ottakaa te homma haltuun :). Tsemppiä ja me ollaan hengessä mukana!
VastaaPoistab