Näin vuoden vaihtuessa näyttää olevan tapana summata mennyt vuosi ja asettaa tavoitteet tulevalle vuodelle. Tässä lyhyesti meidän yhteenvedot tokon osalta.
Vuosi 2012
Rehellisyyden nimissä on sanottava en edes muista asetinko tälle vuodelle mitään kummempia tavoitteita... Uskoisin, että tavoitteina oli Tonyn osalta TK2 ja Onnin osalta VOI1. Tavoitteista jäätiin selkeästi... Tonyn TK2:nen odottaa vielä sitä yhtä AVO1-tulosta. Onnin kanssa saatiin kaksi VOI3:sta eli vielä kauas 1-tuloksesta. Kokonaisuudessaan menneen vuoden tuloksilla ei pahemmin voi henkseleitä paukutella, mutta eiköhän tästä ole vain yksi suunta ;)
Vuosi 2013
Tonyn kanssa TK2 eli eiköhän se viimeinen ykkönen sieltä jo tule :) Tämän jälkeen Tony saa siirtyä eläkkeelle tokohommista, voittaja-luokassa on aivan liikaa noutoja, en usko Tonyn niitä oppivan koskaan. Tai ainakaan minun opetustaidot eivät siinä riitä. Tonylle olen tämän jälkeen luvannut uran tokokokeiden häiriökoirana eli olen luvannut Tonyn tulevan aina tarvittaessa voittaja- ja erikoisvoittajaluokkiin paikallaoloihin häiriökoiraksi. Hauska sinällään, koska aikoinaan nämä olivat meille niitä vaikeimpia, nyt niitä varmimpia liikkeitä :)
Onnin kanssa jatketaan voittajaluokassa kisaamista ja pakkohan sitä on edelleen pyrkiä siihen 1-tulokseen. Paljon ollaan viime vuonna opittu, toivottavasti nyt saadaan vihdoinkin kaikki palaset kohdalle.
Hyvää uuttaa vuotta kaikille sekä kaksi- että neljäjalkaisille meidän poppoon puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti