Tarja Melakari oli vetämässä meillä yhtenä päivänä tokoilijoille kurssia marraskuun loppupuolella ja olin siellä Onnin kanssa. Treenitoiveena meillä oli seuraaminen ja - yllätys, yllätys - tunnari. Alussa Tarja kertoi hiukan omista treenitavoistaan, -ruutineistaan jne. Ja huh! ymmärrän kyllä miksi Tarja kisaa huipulla! Hän treenaa kolme kertaa päivässä ja treenit ovat suunniteltuja. Tänään voi olla vauhtitreeniä, huomenna tekniikkatreeniä, sitten kokeenomaista treeniä jne. "Hieman" tunsin piston sydämmessäni... ymmärrän täysin miksi me Onnin kanssa junnataan tällä hetkellä paikoillaan... Tarja myös alussa teki meille hiukan kimppatreeniä eli harjoittelimme ihan kehään tuloa. Kehään pitää tulla koiran kanssa yhdessä, sen pitää olla ensimmäinen koerutiini, jota lähdetään koiralle luomaan. Kehässä ohjaajan pitää olla kaikista mielenkiintoisin vaikka liikkuri onkin pomo, kun käskyttää ohjaaja ;)
No, sitten niihin meidän liikkeisiin. Ensiksi siis Onnin kanssa otimme seuraamista. Noottiahan siitä tuli heti Tarjalta, mikä yllätys ;) Meillähän suurimmat ongelmat on seilaaminen/edistäminen seuraamisessa varsinkin kisatilanteessa. Tarjan mielestä meidän ongelmat johtuvat suurelta osin perusasennosta ja ohjaajan asennosta (heh). Eli ensimmäiseksi saimme käskyksi alkaa treenaamaan perusasentoa ts. perusasennon pitää olla hyvä heti ensimmäisellä käskyllä, sitä ei korjailla, hyvistä palkitaan. Huonoja ei korjata, vaan nostetaan vaikka vaan kädet pystyyn ja sanotaan iloisesti "hups", vaihdetaan paikkaa ja käsketään koira uudestaan perusasentoon. Perusasentoharjoittelua tehdään sitten useista eri kulmista ja paikoista, että se iskostuu KUNNOLLA koiran selkärankaan. Hyvä perusasento on seuraamisessa kaiken A ja O eli siihen kannattaa panostaa. Ohjaaja sai myös käskyn seisoa suorana ja tarkistaa koiran perusasennot esim. peilin kautta, ettei tule kumartelua koiraan päin, jolloin koira lähtee helposti korjaamaan asentoa, kun luulee sen olevan huono. Tarjan mielestä, jos perusasentoa jo joudutaan korjaamaan, niin se on koiralle jo negatiivinen viesti seuraamisen aloittamiseen eikä hänen mielestään koira opi niistä korjauksista. Tai oppii sen, että perusasentoon tullaan sen korjauksen kautta... Lisäksi meillä Onnin kanssa hiottiin palkkaamispaikka, sen pitää olla housun sauma ja niin, että koira tulee ottamaan aina palkan. Palkka ei saa tulla kädesta "koiraa hakevasti" eli sitä ei anneta siitä kohtaa missä koiran suu on tai nakata maahan; koira hakee palkan. Huom! nämä olivat siis neuvoja nimenomaan meidän seuraamisongelmiin.
Perusasentotreenien jälkeen otimme sitten ihan seuraamista. Suurimmat ongelmat olivat siis ohjaajassa ;) Eli minun pitää opetella kävelemään suoraan, koiraa ei tarvitse nähdä koko ajan. Tätä varten Tarja veti minulle ihan seuraamiskaavion (ei siis pelkkää suoraa) maahan eli minä jouduin tosissaan keskittymään suorana olemiseen enkä ehtinyt edes katsomaan, että missä Onni tulee. Palkkaustapaehdotus meille sitten oli se, että namit oikeaan käteen, josta palkka sitten annetaan selän kautta oikeaan käteen ja siitä sitten housun saumasta koiralle. Vaikeaa ohjaajalle! Oman seuraamisasennon pitää olla treeneissä ja kokeessa samanlainen, jottei se sitten tule yllätyksenä koiralle kisatilanteessa ja aiheuta juuri meidänkaltaisia ongelmia. Kuulosti järkeenkäyvältä.
Toisella kierroksella vuorossa oli sitten se tunnistusnouto. Ensin kerroin Tarjalle meidän tunnarista ja sitten näytimme Onnin kanssa. Näyttökerta onnistui täydellisesti siinä mielessä, että Onnihan haahuili ja toi ensimmäisen mahdollisen kapulan... Tarja veikkasi, että meidän ongelman yksi syy voi olla se, että Onni ei haista kunnolla minun kapulaa/minun pitää hajustaa sitä enemmän. Ensimmäinen Tarjan käsky oli siis "sylkäise!" Minähän olin ihan hoomoilasena, että "mitä, missä, milloin??" Tarja siis halusi minun lisähajustan omaa kapulaa omalla syljellä! Näin minä sitten tein ja Tarja asetteli sen sitten useamman tunnarikapulan keskelle ilman, että Onni sitä näki. Me sitten jäimme istumaan maahan tunnareiden viereen ja minä sitten vaan osoitin kasaa, käskyä en saanut käyttää. Alussa Onni ei ymmärtänyt ilman käskyä tehtävää, mutta aika äkkiä se huomasi tunnarit ja alkoi aika oma-aloitteisesti niitä haistelemaan. Ja niinhän se oma sieltä tuli heti! Eikä yksikään väärä käynyt suussa. Sitten samaa toistetiin yhdellä ja kahdella tunnarilla. Ja kaikilla kerroilla omat kapulat löytyivät tosi nätillä haistelutyöllä. Vähänkö olin, että vau! Sittenkin kun juttelimme kasan vieressä Tarjan kanssa, niin Onni ilman mitään osoittelua lähti haistelemaan kasaa ja toi taas jälleen sinne jääneen oman. Joka kerralla olin lisähajustanut ne omat syljellä, toimivaa! Tarja sanoi lisähajustavansa omiaan myös kisatilanteessa ;)
Koska näin harjoitellen ei käytetä omaa tunnari-käskyä, Tarja oli sitä mieltä, että koiraa voi kehua myös väärän tuomisesta. Varsinkin jos koira on vähän epävarma. Tarjan mielestä tunnari ei voi mennä väärän kehumista rikki, koska treeniähän tehdään ilman oikeaa käskyä. Varsin mielenkiintoista keskustelua kävimme tunnarista ja sen harjoittelusta, ihan harmittaa, että en ihan kaikkea muista. Muutenkin tykkäsin tosi paljon Tarjan koulutustyylistä ja hänen koulutusajatuksistaan, Tarjalla oli ihanan suora tyyli sanoa asioita niin ne oli. Eli ehdottamasti kannattaa mennä Tarjan koulutukseen, jos hän osuu kulmille.
Kamera oli tällä kertaa minulla mukana (piti kirjoittaa juttu seuran lehteen), mutta meistä ei tietenkään ole kuvia vaan muista... Eli tässä vain pieni yleiskuva paikalta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti