Niin, mitä viisi kuukautta sitten tapahtui? Lähdin sunnuntai-illan kunniaksi hallille rally-tokotreenailemaan molempien koirien kanssa ja Petri lähti kerrankin mukaan, jota tapahtuu ehkä kerran kahdessa vuodessa. Pojat menivät lyhyelle pissa-kakkalenkille ja minä hallille jo järjestelemään kylttejä. Kun pojat tulivat sisälle halliin, Onni melkein saman tien kaatui suorilta jaloilta ja äänsi aivan kamalasti. Ihan kuin olisi vetänyt henkeä viimeistä päivää, kuten tekikin. Eikä noussut enää jaloilleen tai tullut tajuihinsa. Heti kun syöksyin Onnin luokse ja näin hänen silmänsä, tiesin, että nyt se on menoa... Ei siinä muuta kuin pikainen soitto päivystävän eläinlääkärin numeroon ja auton keula kohti Vaasaa. Istuin takapenkillä tajuton Onni sylissä, matkalla (n. 15 min) huomasin, että Onni kuoli jo :( Ja kun pääsimme päivystävälle eläinlääkärille, hän pystyi vain toteamaan saman. Voi sitä tuskan määrää :( Eläinlääkärin veikkaukset olivat joko aortan repeytyminen, sydänkohtaus tai aivoverenvuoto.
En voi kertoa niiden kyyneleiden määrää. Kun ei voi nytkään olla itkemättä.
Seuraavana päivänä oli edessä sitten vaikea valinnat. Lähettääkö Onni avattavaksi Eviraan vai suoraan tuhkata. Ja joo, oli vain kaksi päivää jouluun... Valinnoilla oli siis kiire. Siinä sitten kyynelsilmin tuli soitettua läpi oma eläinlääkäri, Evira ja tuhkaamo, niin sekin piti valita. Raskain sydämin päätimme sitten lähettää Onnin Helsinkiin avattavaksi. Itsesyytökset olivat jo nimittäin sen verran kovat. Voin vain kertoa, että aivan kamalaa pakata oman koiran ruumis ja viedä se Matkahuoltoon (jossa palvelu oli ERITTÄIN huonoa) kuljetettavaksi.
Sitten vain vietettiin maailman surullisin joulu ja odotettiin. Ensin tuli Onnin tuhkat joulun jälkeen :( Sitten muutaman viikon päästä Eviran kirje. Tässä avauksen tulokset lyhyesti: tutkitulla koiralla todettiin sydämen sepelvaltimossa tulehdus joka on ns. sisäsyntyinen eli kyseessä ei ole infektio. Välitön menehtymisen syy on äkillinen sydämen toiminnanvajaus.
Shit happens eli kuten oma eläinlääkäri sanoi avauspöytäkirjan nähtyään.
Ja niin paljon sitä on itketty ja kaivattu viimeiset kuukaudet. Välillä on jo vähän helpottanut, suurimman osan ajasta on vain niin ikävä. Ikävä kaikkia arkisia asioita kuten Onnin aina ryntäämistä minun luokse ulkoa tullessaan, vessan oven takana odottavaa unista pientä koiraa, maailman innokkainta treenikaveria, ilta- ja aamurutiineja, jalkojen välissä nukkuvaa koiraa, aivan kaikkea. Elämäni koira, toista samanlaista ei tule.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti