Hankittiin itsellemme sitten ensimmäisenä kyltit ja kylttitelineet. Sitten aloimme vaan suunnilleen treenaamaan kerralla koko rataa :D No, ehkä se ihan noin mennyt. Aika pian saimme naapuriseuran rally-tokon koulutusohjaajakurssin käyneen kouluttajan meille lyhyesti käymään sääntöjä ym. läpi ja sitten teimme hänen kanssaan hiukan rataa. Onneksi meillä kaikilla on tokotaustaa, joten kyltit eivät hirveää tuskaa ole tuottaneet. Ehkä vaikeampaa on ollut alokasluokan koiran kytkettynä pitäminen ja sen koiran kehuminen!
Kuva Hilkka Keisala |
Itselle potkaisu rally-tokon harrastamiseen oli se, että Tonyhan syksyllä eläköitettiin sekä tokosta että agilitysta. Agikentillä tosin Tonya saatetaan kesällä nähdä, sitä ei koskaan tiedä. Kuitenkin halusin jotain harrastaa Tonyn kanssa, koska Tonykin on tottunut aktiiviseen elämään, ihan täysin sohvaperunaksi siitä ei ole. Vaikka lempipaikka on nykyään sohvalla iskän kainalossa ;) Voisihan sitä tietenkin kotonakin vaan Tonya aktivoida, mutta minä halusin jonkun lajin siihen "syyksi". Hieman antaa itselle treenimotivaatiota ja sitä suunnitelmallisuutta tekemiseen. Ja Tonyhan rakastaa, kun pääsee hallille jotain treenamaan! Tärkeää, että koirakin tuntee itsensä tärkeäksi, kun pääsee puuhaamaan jotain :)
Missä sitten nyt ollaan. No, nyt olen ilmoittanut molemmat koirat 1.5. virallisiin rally-tokokisoihin Kalajoelle. Tonyn kanssa menemme rally-tokokurssille 5.4. Ja loppuvuodesta kuulemma on jo aussien rally-tokomestaruuskisat! Ja niin, ihan siinä sivussa aloitimme lajin harrastamisen myös Onnin kanssa! Onni nimittäin tuli alussa siinä sivussa mukaan hallille, tehtiin omat tokotreenimme siinä samalla hallilla. Ja sitten vaan kokeilin Onnin kanssa, että mitä se tuumaa rally-tokoradasta. Joo-o, meillä ei niitä yksittäisiä kylttejä pahemmin treenata... Onnihan oli ensimmäisillä kerroilla yhtä suurta kysymysmerkkiä, että "mitä me mamma nyt tehdään??" Itse kyltithän ei ole pahemmin tuottaneet Onnille ongelmia tokotaustan vuoksi, muutaman kyltin käskytyksen osalta olen joutunut enemmän itse ongelmiin. Esim. jos Onnille sanoo "kierrä", sehän kiertää samalla koko kyltin ym. ym. Muutaman radan jälkeen Onni ymmärsi jo idean eli tehdään vaan kaikki omituisuudet, mitä mamma pyytää :)
Voi kun te jaksatte ahertaa :)! Ihan hävettää tämä meidän saamattomuus. Mää kun en osaa noita motivoida ja tuo mummokoira tekee ihan mitä sitä itteensä huvittaa nykyään :P
VastaaPoistaYmmärrän... Aikoinaan jouduin tekemään ison työn Tonyn motivoimiseksi. Nykyään on nautinto, kun koirat haluavat olla mukana kaikessa tekemisessä aivan täysillä :) Että kai sitä on joskus jotain tehnyt oikein ;)
VastaaPoista