maanantai 5. elokuuta 2013

Kisaraporttia

Tässä sitten tarkempaa kisaraporttia perjantailta. Meidän saavutus tuntuu edelleenkin aivan uskomattomalta :)

Kisapäivä meni normaalisti töissä ja koirat saivat levätä kotona. Sen eron tein normaalista kisapäivästä, että en antanut Onnille kuin pienen murusen iltaruokaa kotona. Ja vein sen siis nälkäisenä kokeeseen, mikä on aika poikkeuksellista meille, Onnilla kun ei yleensä ole huumorintajua nälkäisenä ;) Koe päästiin aloittamaan kivasti aikataulussaan ja keli oli meille aika optimi eli ei liian lämmin, mutta ei kylmäkään ja oli kuivaa. Tuomarina oli Allan Aula ja vaikka hän on tunnettu reilusta arvostelusta, niin väitänpä, että samat pisteet olisi saatu melko monelta muultakin tuomarilta. Tässä sitten liikkeittäin kuvakertomusta:

- paikalla makaaminen 10: piippaili ennen paikalla olon alkua kuten tavallista, mutta lopetti heti kun alettiin töihin :) Häiriökoira oli ilmeisesti häiriintynyt meistä (ei ole kuulemma tottunut terriereihin...?) ja meinasi vähän häiritä muita, mutta se ei Onnia häirinnyt. Meidän luokassa oli siis vain kaksi kisaajaa.


- Seuraaminen 7: ei ollut pahinta mahdollista... mutta tässä olisi paljon parannettavaa... Teki yhden voltin, kun piti peruuttaa ja meinasi jäädä nuuskimaan loppusuoralla, jolloin annoin lisäkäskyn.


- Istuminen 10: täydellinen onnistuminen kerrankin kisoissa :)

- Luoksetulo 6: valui todella paljon seisomisen, jonka vuoksi maahanmeno tuli melkein heti. Teki sen ihan ok ja loppuperusasento ok.

- Ruutu 10: en ehtinyt viritellä Onnia paljoa, mutta niin siitä vaan tuli täydellinen ruutu :) Jäi aika ruudun etuosaan.

 
- Hyppynouto 8: ei lähtenyt noutamaan ensimmäisellä käskyllä, siitä pistemenetys.


- Metallinouto 10: täydellinen :)


- Tunnistusnouto 8: tätähän minä olin jännittänyt eniten etukäteen ja tätä oltiin myös treenattu eniten etukäteen. Joka ilta viikolla treenattiin tunnaria, joista vain yksi epäonnistui. Kun kisa oli tässä vaiheessa, minä olin jo ihan rento ja olin jo päättänyt, että tämä me osataan :) Onni ei lähtenyt ensimmäisellä käskyllä hakemaan (ollaan opeteltu sitä rauhallista mielentilaa, joten tämä on sen sivuoire), haistoi heti varmasti oman ja toi sen vauhdilla minulle! Perusasentokin oli jopa hyvä. Vähänkö jännitti ottaa tunnaria Onnilta ja katsoa, että oliko se oma, en nimittäin tiennyt mikä oli oikea... Päästiin vaistomaisesti JESS-tuuletuksen ennen liikkurin kiitosta, josta myös tuomari huomautti. Mutta vähänkö olin onnellinen, vihdoinkin se onnistui kisatilanteessa!! :) Ja antoi uskoa siihen, että kyllä me voidaan tästä vielä joskus saada kymppikin ;)


- Kaket 6: hm, ennakoi sekä teki vaihdot hitaasti, kuten tuomari sanoi... Taisi olla jo vähän veto pois tässä vaiheessa. Kaikesta huolimatta teki kaikki vaihdot, eikä muuten liikkunut eteenpäin, sen näkee jopa Petrin ottamista kuvista!

 
 
 
 
 
 
- Kokonaisvaikutus 10: Aula muisti meidät aikaisemmista kisoista ;) Ja onnitteli, että nyt oli kaikki lähes täydellisesti kohdallaan, ainut moite saatiin ennen paikallaoloa tapahtuneesta piippaamisesta.

Lopputuloksena siis meille huimat 264 pistettä ja 1-tulos! En ihan uskaltanut tuulettaa ennen lopullisia pisteitä, mutta uskoin sen olevan lähellä, koska saatiin kaikista pisteitä aika kivasti. Viisi kymppiä ja sitten vähän muita numeroita. Ja kyllähän se riitti! Vähänkö olen vieläkin pepsodenttiä :)


Seuraavaksi mennään sitten kuun lopussa piirinmestaruuskisoihin ja kisataan vielä kerran voittajaluokassa. Sen jälkeen aloitetaan täysillä opettelemaan evl:n liikkeet ja startataan sitten evl:ssä seuraavan kerran! Mikäli olen oikein lukenut tilastoja, niin Onni on nykyisillä tokosäännöillä ensimmäinen aussi, joka on saanut 1-tuloksen voittajaluokasta ja kaikista ensimmäinen, jolla on kisaoikeus evl:n! Mun hieno pieni rakas terrieri <3


Kisapaikalla vierähti sitten puolelle öin, koska kisoihin osallistui jopa kolme aussia, joista vain yksi oli minun! Eli pitihän sitä jäädä katsomaan Sirun ja Timin suoritusta. Lisäksi Onni ihastui Siruun aivan täysin... ;)

4 kommenttia:

  1. Kirsi K. ja Siru&Tessa5. elokuuta 2013 klo 21.38

    Onnea vielä, mä oon niiiin tyytyväinen että tultiin turhan aikaisin ja ehdittiin nähdä teidän suoritus :)! Mulla ja Sirulla on vielä paaaaljon tekemistä, oon niin noviisi näissä tokoasioissa :). Mutta tärkeintä on, että Siru osaa ja tekee, vaikka emäntä onkin hermorakenteeltaan ihan onneton ;D.

    VastaaPoista
  2. Mä vähän ihmettelinkin, että olittepa te hyvissä ajoin paikalla ;) Siru on hyvä tokokoira, emännälle vaan paljon koetreeniä, niin kyllä siitä hyvä tulee! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvareportaasi :). Pääsi ihan tunnelmaan mukaan ja alkoi itselläkin tehdä mieli kehään, mutta kun ei näistä hörhöistä kisaajiksi taida olla. Toinen sauhuaa ja piippaa ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa ;). Onneksi saadaan seurata teidän menestystä ja peukuttaa evl-liikkeiden reeniä. Tuossa välissähän ei ole enää mitään kovin vaikeaa opittavaa, mitä avo-voi välissä oli. Huimia olette :)!

    VastaaPoista
  4. Joo, pm-kisojen jälkeen pitäisi aloittaa täysillä evl:n liikkeiden opettelu, uskomatonta! Ehkä nyt pääsee vähän vähemmällä opettelulla :)

    VastaaPoista