perjantai 4. heinäkuuta 2014

Tokokoulutuksessa

Voisinpas vielä muistin aikaan kirjoittaa lyhyesti viime lauantain tokokoulutuksesta, jonka veti Jonna Löytynoja. Muistiinpanoja ei tullut kirjoittettua sormimurtuman vuoksi... mutta jos sitä oleellisimmat muistaisi.

Onnin kanssa meillä oli treenilistalla tunnari ja luoksetulo. Ensimmäisellä kierroksella aloitimme tunnarilla, jotta kierrokset olisivat vielä Onnilla korkealla, koska silloinhan ne tunnarivirheet yleensä tulee. Ja nostimme vielä kierroksia vinkulelupalkalla! Jonnan ensimmäinen ohje meille oli siis, että nyt on aika alkaa tekemään tunnaria korkeilla kierroksilla ja palkka pitää olla se kaikkein paras palkka. Ensin avataan nenää ja haistelutyötä nakkelemalla yhtä tunnarikapulaa korkeaan heinikkoon tai vastaavaan. Tarkoitus oli saada Onni oikeasti haistelemaan eikä käyttämään vain silmiään. Ja minun pitää muistaa kehua siitä haistelusta nimenomaan eikä muusta. On kuule vaikeaa! :) No, nämä harjoitukset menivät hyvin, ei meinannut kaikkia toistoja jaksaa haistella vaan olisi halunnut selkeästi oikaista, että "mamma, kerro sinä missä se on"... Jaksoi kuitenkin hämmästyttävän hyvin keskittyä vaikka tiesi, että minulla on vinkulelu ja palkkasin sillä välillä.

Seuraavaksi teimme toistoja kentällä, johon muut olivat ripotelleet paljon vääriä tunnareita. Ja sitten minä kävin hajustamassa noudettavaa. Palkka oli taas vinkulelu. Onni teki muutaman toiston todella hyvällä haistelutyöllä ja oikea tuli aina! Eli ei ollut mikään haaste... Kuten Jonna sanoi, nyt minun pitää alkaa vaatimaan, kyllä koira osaa. Kotitreeniksi vastaavia eli palkan pitää olla paras mahdollinen (sillä saadaan myös kierroksia nostettua), ensin haisteluharjoituksia, sitten kolme toistoa "kokeenomaisemmin" isolla tunnarimäärällä. Kehuminen haistelusta! Ja hei, koiraa voi kieltää väärien nostelusta/tuomisesta, kyllä se sen kestää.



kuvat Tiina Puttonen
Toisella kierroksella otettiin sitten luoksetuloa. Pysäytyksethän ovat tällä hetkellä ihan surkeita... Tehtiin takapalkalla useita pysäytyksiä ja saatiinkin niistä aika näppäriä. Nyt vaan paljon treeniä/toistoja takapalkalla ja sillä oikea aikaisella palkkaamisella tai siis luvan antamisessa takapalkalle pitää olla paljon nopeampi. Vaadi koiralta.

Tässä lyhyesti. Yhteenvetona voisi sanoa, että kyllä treeneissä meni taas paljon paremmin kuin esimerkiksi viimeeksi kokeessa! Turhauttavaa, mutta ehkä se antaa toivoa, pitää vaan saada siirrettyä samat onnistumiset koekentälle. Nyt meillä tuleekin hiukan kisataukoa, mutta mennään taas kokeilemaan onneamme, jossain lähialueen kisassa, kun niitä vaan tulee. Viimeistään piirinmestaruuskisoissa pitäisi olla iskussa, koska hei, me päästään kisaamaan yksilömestaruudesta!! :)

1 kommentti: